Nokkaojan suulla 1980 luvulla rakennetun veneväylän ja venevalkaman kunnostaminen. Fortum pyrkii parantamaan vesistön virkistyskäyttömahdollisuuksia Oulujoen vesistöalueella. Oulujoen moninaiskäytön puitesopimuksessa (OUMO) ovat mukana jokivarren kunnat, voimayhtiöt Fortum Power and Heat Oy ja Oulun Energia Oy sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskukset. OUMO-hankkeina on vuosien saatossa rakennettu kymmeniä veneluiskia, -valkamia ja -rantoja koko vesistön alueella sekä kehitetty erilaisia virkistyskalastushankkeita.
Pohjois-Pohjanmaa: Lisää energia-alan vastuullisuustekoja.
Oulujoen vesistön suurimmille säännöstellyille järville on määritetty säännöstelyrajoja tiukempia tavoitteita kesäajan vedenpinnan korkeuksille. Rajat eivät ole ehdottomia, mutta ne ohjaavat säännöstelyn suunnittelua siten, että kesän vedenkorkeudet pyritään saamaan ympäristön ja virkistyskäytön kannalta suotuisille tasoille. Suosituksia on noudatettu vuodesta 1993 ja niiden toteutumista seurataan säännöllisesti.
Koskienergia ja POELY sopivat vuonna 2016 Pintamojärven ekologisen tilan parantamiseen tähtäävistä säännöstelysuosituksista. Suosituksen on laadittu säännöstelylupaehtojen puitteissa. Säännöstelykäytännöillä pyritään luomaan luonnonmukaisemmat vedenpinnanvaihtelut ja vähentämään mm. eroosioherkkyyttä. Vuosittain tehtävän seurannan mukaan järven ekologinen tilanne on parantunut ja suosituksien käyttöä halutaan jatkaa.
Merikosken kalatie otettiin käyttöön kesällä 2003. Se
mahdollistaa kalojen nousun merestä voimalaitoksen
ohi Oulujoen yläjuoksulle. Lohi ja muut vaelluskalat
pääsevät etenemään jokisuulta 40 kilometrin matkan, Montan voimalaitokselle saakka sekä Oulujoen sivuhaaroihin, Muhos- ja Sanginjokeen.
Purot kunnostetiin yhteistyöhankkeena vuosina 2017-2018. Hankkeen päävastuu oli Oulun kaupungilla. Kunnostusten tavoitteena on ollut palauttaa Hupisaarten purot vaelluskaloille soveltuviksi lisääntymis- ja elinympäristöiksi. Ensisijaisena tavoitteena on saada uhanalainen meritaimen lisääntymään jatkossa puroissa. Kunnostukset parantavat myös purojen maisemallista arvoa kaupunkiympäristössä.