Mitä olet etsimässä?

Kaukolämmön luotettavuus

Kaukolämpöasiakkaan lämmöntoimitus on Energiateollisuus ry:n keräämien keskeytystietojen mukaan keskeytyneenä keskimäärin vain alle kaksi tuntia vuodessa ja toimitusvarmuus siten lähes 100 prosenttia. Yksittäinen keskeytys koskee yleensä vain pientä osaa yrityksen kaukolämpöasiakkaista. Suuri osa asiakkaista ei vuoden aikana koe lainkaan keskeytyksiä.

Kaukolämmön toimitusvarmuus on huippuluokkaa

Toimitusvarmuutta parantaa se, että useimmat kaukolämpöverkot ovat silmukoituja, jolloin lämpöä voidaan toimittaa asiakkaalle kahdesta eri suunnasta. Vika- ja korjaustilanteissa alue erotetaan sulkuventtiilein muusta verkosta ja lämmöntoimitusta alueen ulkopuolisille asiakkaille voidaan katkeamatta jatkaa toista kautta. Verkon uudet haaralinjat ja asiakasliittymät puolestaan tehdään yleensä menetelmällä, joka sallii verkon häiriintymättömän toiminnan työn aikana. Äkillisiä, suunnittelemattomia keskeytyksiä on vähän. Vaikutusalueen asiakkaille ilmoitetaan etukäteen keskeytyksestä noin 90 prosentissa tapauksista.

Pelkästään kaukolämpöjärjestelmän häiriötilanteista, kuten jakeluverkon vaurioista ja tuotantokatkoksista, johtuvien keskeytysten aiheuttama keskimääräinen keskeytysaika on noin puolet eli alle tunnin vuodessa. Kaukolämmöntoimituksen keskeytykset aiheutuvat järjestelmän häiriöistä ja niiden korjauksesta, mutta myös verkon suunnitelmallisesta saneerauksesta, uusien asiakkaiden liittämistöistä tai esimerkiksi kadunrakennuksen edellyttämistä johtojen siirroista toiseen paikkaan. Vajaa puolet keskeytyksistä on ajoittunut tai on saatu siirrettyä lämmityskauden ulkopuolelle, loppukevään ja alkusyksyn väliseen aikaan.

Alla olevasta kuvasta ilmenee kaukolämpöasiakkaan keskimääräinen vuotuinen kokonaiskeskeytysaika vuosina 2007–2019.

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Harri Hillamo

Asiantuntija

Verkot ja palvelut

Harri Hillamo

Asiantuntija

Verkot ja palvelut

+358 50 440 9673

Työtä ilmastoneutraalin Suomen puolesta

Virkistyskäyttö

Jalonuoman esteetön kalastuspaikka

Siirry takaisin sivun alkuun