Sähköasiakkuus
Jokainen meistä suomalaisesta käyttää sähköä. Olemme siitä hyvin riippuvaisia, ja monelle yritykselle sähkön saanti on elinehto. Sähköt on vedetty käytännössä jokaiseen kotiin ja yli 200 000 kesämökkiin.
Sähköntoimittajan vaihto on helppoa. Muuttaessa tai halutessa muutoin vaihtaa sähköntoimittajaa riittää, että ottaa yhteyttä valitsemaansa sähkönmyyjäyhtiöön. Mikäli sähkönmyyjä ja siirrosta vastaava verkkoyhtiö eivät ole samaa yhtiötä, saa asiakas erilliset sopimusvahvistukset ja laskut.
Uutta taloa suunnitellessa kannattaa mahdollisimman varhain olla yhteydessä paikkakunnalla toimivaan sähkön jakeluverkkoyhtiöön.
Sähköön kuluu suomalaisen perheen käytettävissä olevista tuloista keskimäärin alle kolme prosenttia. Osuus toki vaihtelee paljon muun muassa sen mukaan, millainen kodin lämmitysjärjestelmä on.
Suomessa sähkön hinta on ollut jo pitkään EU-maiden edullisimpia. Myös yrityksille sähkön hinta on Suomessa kansainvälisessä vertailussa edullinen.
Asiakastutkimus 2024
Asiantuntijamme tällä aihealueella
Lisätietoa sähköasiakkuudesta
Kaikki ajankohtaiset
Kylmä helmikuu nosti sähkönkulutusta, pörssisähkön suosio säilyi
MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa 2.2. keskusteltiin sähkön hinnasta
Kysely eri sopimustyyppien osuuksista helmikuussa 2024
Työtä ilmastoneutraalin Suomen puolesta
Fyysinen rakenne tai tekninen ratkaisu