Mitä olet etsimässä?

Pohjola on puhtaan ja kohtuuhintaisen energian malli Euroopassa

EU:n komissio ryhtyy 26.2.2025 julkaisemiensa tiedonantojen mukaan vauhdittamaan Euroopan puhtaan teollisuuden kasvua ja varmistamaan kohtuuhintaisen energian saantia. Suomi on tässä kehityksessä jo pitkällä. Komission keinovalikoimassa on edelläkävijöiden kannalta sekä hyviä että huonoja vaihtoehtoja talouden ja ympäristön kohtalonkysymysten ratkaisemiseksi.

Uusi vaihe puhtaan energian hyödyntämiseksi teollisen kasvun rakentamisessa EU:ssa alkaa nyt odotetusti laajalla lainsäädäntö- ja rahoitusohjelmalla. Suomessa energia on jo kilpailukykyisen hintaista ja puhdasta, mutta monilla mailla irtautuminen fossiilisista on vielä kesken. Yhteistä kaikille on, että investointeja energiaa käyttävään teollisuuteen tarvitaan. Euroopalla on mahdollisuus tehdä puhtaasta tuotannosta kilpailuetu, varsinkin kun kilpailijamaissa ilmastotoimet ovat ottaneet takapakkia. Olennaista on pitää kustannustaso kohtuullisena.

Tiedonannoissa myönteistä on, että energiapolitiikkaa halutaan jatkaa markkinaehtoisesti, ilman tuotannon ja kulutuksen suhdetta vääristävää hintasäännöstelyä. Verkkoinvestointien kiihdyttämisen tarve on tunnistettu ja komissio aikoo ohjeistaa jäsenmaita ja viranomaisia energiaverkkojen ennakoivien investointien edellytysten parantamiseen. Myös eurooppalaista verkkoinfrastruktuurin valmistusta halutaan lisätä. Komissio suosittaa myös luvituksen nopeuttamista tarvittavien investointien vauhdittamiseksi, koskien myös pienydinvoimaa.

Puhtaiden tuotteiden kysyntää ja talteen otetun hiilidioksidin käyttöä halutaan vahvistaa markkinaehtoisin keinoin, kuten hankintasääntöjä ja hiilirajamekanismia kehittämällä ja kauppasopimuksilla. Samalla rahoitusta kohdistetaan innovaatioihin, verkkoyhteyksiin ja vetytalouden kiihdyttämiseen. Komissio suosittaa myös sähkön verotuksen minimoimista kuluttajahintojen pitämiseksi kohtuullisina.

”Muun Euroopan tulisi mieluummin seurata kilpaillun markkinan avulla vähähiilisyyttään rakentaneen pohjolan tiellä, kuin kehittää omaa, esimerkiksi hintasääntelyyn tai valtiontukiin perustuvaa polkuaan”, toteaa Energiateollisuus ry:n johtaja Joona Turtiainen.

”Kuluttajan asema ja toimintamahdollisuudet vahvistuisivat monissa jäsenmaissa ottamalla käyttöön jo aiemmin yhdessä EU-tasolla päätettyjä toimenpiteitä vähittäismarkkinoiden kilpailun lisäämiseksi”, Turtiainen jatkaa.

Tiedonannossa ei riittävästi huomioida verkko- ja tuotantoinvestointeja jarruttavaa poliittisen hyväksynnän puutetta. Verkkoinvestoinnit mahdollistavat uusien energialähteiden käytön kasvua ja fossiilisten korvaamista teollisuudessa ja liikenteessä. Merkittävästä verkkoinvestointien tarpeesta huolimatta verkkopalvelumaksujen halutaan komission papereissa alenevan, kun pitäisi sen sijaan tavoitella energian kokonaiskustannusten alenemista. Päästötön energia on pääsääntöisesti edullisempaa kuin päästöllinen, kunhan se saadaan verkkoon ja asiakkaalle.

”Komissio haluaa suojata kuluttajat hintamuutoksilta, mutta toisaalta kannustaa kulutusjoustoon, joka perustuu hintavaihteluihin. Tässä on ristiriidan vaara”, Turtiainen toteaa.

”Toinen ongelmakohta liittyy suurien maiden kaipaamiin valtiontukiin. Valtiontukisääntöjen löysääminen ei lisää kilpailukykyä, vaan sotkee markkinoita ja johtaa tehottomuuteen”, Turtiainen jatkaa.

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Joona Turtiainen

Johtaja, kestävä kasvu

Vety ja kaasut

Joona Turtiainen

Johtaja, kestävä kasvu

Vety ja kaasut

+358 40 586 5939

Siirry takaisin sivun alkuun