Mitä olet etsimässä?

Elokuussa tehtiin historian halvinta sähköä vähäisillä päästöillä

Tuuli- ja aurinkovoimaa tuotettiin tuntuvasti enemmän elokuussa kuin vuosi sitten, ilmenee Energiateollisuus ry:n kuukausitilastoista. Vesivoiman tuotanto puolestaan romahti 40 % edellisen vuoden elokuuhun verrattuna. Sähkön kulutus nousi lähinnä muun kuin teollisen kulutuksen ansiosta. Tuontia oli enemmän kuin viime vuoden elokuussa.

Tuulivoimalan huippu pilvistä taivasta vasten.

Elokuussa sähkön veroton hinta oli ostovoimaan suhteutettuna historian halvinta, 1,3 senttiä kilowattitunnilta. Edullinen hinta nosti jonkin verran kulutusta, jota oli vajaat viisi prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Suurin osa kulutuksen noususta oli muuta kuin teollista kulutusta, lukuihin sisältyy mm. lämpöyhtiöiden sähkökattiloiden käyttö. Teollinen kulutus nousi reilun prosentin edellisestä vuodesta.

Tuulivoiman tuotanto kasvoi 57 prosenttia edellisestä vuodesta. Kapasiteettia on tullut jonkin verran lisää, mutta kasvu johtuu ennen kaikkea tuuliolosuhteista, jotka olivat tänä vuonna tuntuvasti viimevuotista paremmat. Aurinkovoimaa on tuotettu ennätystasolla koko kesän, kun kapasiteettia tulee jatkuvasti lisää. Kasvua oli viime vuoteen verrattuna peräti 84 prosenttia, tosin lähtötaso oli matala. Auringolla on parhaillaan tuotettu jopa yli 10 prosenttia päivän sähköstä kesän aikana, mutta kuukausitasolla sen prosenttiosuus jää alle kolmeen.

Ydinvoiman tuotanto on pysynyt tasaisena, sillä tuotettiin 47 prosenttia Suomessa tuotetusta sähköstä. Vesivoimavarastot olivat Suomessa kohtalaiset ja Ruotsissa hyvät. Vesivoimalla tuotettiin silti selvästi vähemmän sähköä kuin edellisen vuoden elokuussa, laskua oli peräti 40 prosenttia. Ruotsin hyvä vesitilanne taas selittää sähkön tuonnin kasvua hyvästä kotimaisesta tarjonnasta huolimatta.

”Hinnat ovat olleet tosi alhaalla, joten vettä on ollut mahdollista jättää varastoon tulevia kuukausia varten”, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

”Tilastot osoittavat, että markkinat toimivat ohjatessaan tuotantoa kuukausille, jolloin sähköä tarvitaan enemmän”, Leskelä jatkaa.

”Sähköä on tuotu paljon enemmän 2024 kuin 2023”, Leskelä toteaa.

”Tuonnin kasvu ei selity ydinvoimaloiden huolloilla, joita tehtiin myös elokuun aikana. Pohjoismainen sähkö on ollut todella halpaa kesän ajan, ja järjestelmä ohjaa tuottamaan sähköä siellä, missä se on edullista.”

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Jonna Pasi

Asiantuntija

Energiantuotanto

Jonna Pasi

Asiantuntija

Energiantuotanto

+358 44 510 6238

Siirry takaisin sivun alkuun