Energiateollisuus ry kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa lausuntonaan seuraavaa:
Varttimuutos
Tällä hetkellä sähkömarkkinoiden vuorokausimarkkinoilla käydään päivittäin kauppaa seuraavan vuorokauden jokaiselle tunnille. EU-lainsäädännön mukaisesti vuorokausimarkkinoilla siirrytään tuntimarkkinoista 15 minuutin markkinoihin tämänhetkisen aikataulun mukaan alkukesällä 2025. Muutos markkinoiden hinnoittelussa johtaa siihen, että uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annettu lain yksikkö tuntihinnoittelun osalta ei ole enää ajan tasalla. Tämän vuoksi lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että käsite ”tunti” muutettaisiin muotoon ”markkina-aikayksikkö”. Pidämme muutosta perusteltuna kaupan käynnin siirtyessä tunnista 15 minuuttiin.
Tarkoitus on selkeyttää lain terminologiaa, jotta vältettäisiin tulkintaepäselvyydet siitä, miten syöttötariffiin oikeuttava sähkön tuotanto määritellään varttihintojen ollessa käytössä.
Preemiojärjestelmästä poistuminen
Lisäksi lain muutoksen tavoitteena on, että sähkön tuottajat voisivat halutessaan vapaaehtoisesti poistua preemiojärjestelmän piiristä. Pidämme myös tätä perusteltuna. Näin preemiojärjestelmän piirissä olevilla 6 yrityksellä muodostuu mahdollisuus tilanteen mukaan säästyä turhalta hallinnolliselta taakalta ja potentiaalisilta alituotantokorvauksilta. Myös valtion viraston työmäärä järjestelmästä vähenisi, jos yritykset hyödyntäisivät poistumismahdollisuutta. Asian tulee olla hallituksen esityksen mukaisesti yritysten päätettävissä, jolloin ne voivat halutessaan jäädä järjestelmän piiriin. Preemiojärjestelmästä on maksettu tukea suhteellisen vähäinen määrä koko sen olemassaolon aikana.
Asiantuntijamme tällä aihealueella
![](https://energia.fi/wp-content/uploads/2023/06/Seppanen-Sampo-500x500.jpg)
Energiaverotus, tuet ja tukijärjestelmät, rahoitus, T&K&I