Johtoalueilla kasvillisuuden rakenne on voimakkaasti ihmisen muokkaamaa, sillä säännölliset raivaukset johtavat siihen, että johtoaukeat ovat paikoin niittyjä muistuttavia uuselinympäristöjä. Samaan aikaan muualla alkuperäisten, avointen elinympäristöjen umpeenkasvu aiheuttaa lajien uhanalaistumista. Siksi on tärkeää, että johtoalueiden kasvillisuuden hoidossa monimuotoisuuteen vaikuttavat toimet tunnistetaan ja käytetään. Hankkeessa oli tarkoitus löytää konkreettisia kustannustehokkaita ja toteuttamiskelpoisia johtoalueilla tehtäviä toimia, joita energia-alan yritykset voivat oman perustehtävänsä yhteydessä hyödyntää.
Tapio Oy:n tekemä selvitys laadittiin sekä paikkatietoanalyysin että verkkoyhtiöille suunnatun kyselyn ja haastattelujen pohjalta. Näiden perusteella saatiin käsitys sekä tarkasteltavien luontotyyppien nykytilasta johtoalueilla ja sähköverkkoyhtiöiden menettelytavoista suur- ja keskijännitejohtojen alueilla voimajohdon suunnittelu-, toteutus- ja kunnossapitovaiheessa.
Työn tuloksena syntyi raportti sähköverkon johtoalueiden luonnon monimuotoisuuden nykytilasta ja kehittämisestä. Kun johtoalueen potentiaalia arvioidaan monimuotoisuuden lisäämisen näkökulmasta, on johtoalueen kasvupaikkatyyppi olennainen tekijä, ja työssä on tunnistettu luontotyyppien kannalta olennaisia hoito- ja suojatoimenpiteitä. Lisäksi raporttiin on koottu luonnon monimuotoisuutta tukevia hyviä käytäntöjä verkkoyhtiöiden käytännön luontotyön tueksi. Raportin lisäksi työssä koottiin paikkatietoanalyysin tuloksena koko Suomen kattava kartta-aineisto, joka on tarkoitettu verkkoyhtiöiden käyttöön.
Hankkeen rahoittivat Ympäristöpooli, Caruna Oy, Elenia Verkko Oyj, Fingrid Oyj ja Savon Voima Verkko Oy.
Asiantuntijamme tällä aihealueella
Maankäyttö- ja sopimusasiat, energiaverkkojen ja -laitteistojen sijoittamista koskevat lupaprosessit, kaukolämmön ja maakaasun jakelu ja verkot, kaukolämpöjohtojen laadunvarmistus
Vesivoima, ympäristöpooli, teollinen aurinkovoima
- 20.3.2024 Pienistä puroista kasvaa suuri virta
- 12.10.2023 Vedestä voimaa puhtaaseen siirtymään