Osa 1: Mitä puolueita ja ryhmiä Euroopan parlamentissa on? 

EU-vaaleissa valitaan yhteensä 720 europarlamentaarikkoa Euroopan parlamenttiin. Vaalien jälkeen valitut Euroopan parlamentin jäsenet, mepit, järjestäytyvät poliittisiin ryhmiin tai muodostavat uusia ryhmiä. Kun mepit muodostavat yhdessä ryhmän, he tunnustavat samanhenkisyytensä. 

Poliittisen ryhmän voi muodostaa istuntokaudella missä kohtaa vain. Sääntönä on, että poliittisen ryhmän muodostamiseen tarvitaan vähintään 23 meppiä ainakin neljäsosasta jäsenmaista. Tänä päivänä se tarkoittaisi, että meppejä tulisi olla seitsemästä eri jäsenmaasta.  

Tällä hetkellä Euroopan parlamentissa on seitsemän eri ryhmää. Ryhmät kokoavat yhteen edustajia eri jäsenmaista poliittisten näkemysten perusteella. Ne voivat perustua yhden eurooppalaisen poliittisen puolueen ympärille, kuten kaksi suurinta ryhmää parlamentissa: Euroopan kansanpuolue (European People’s party), johon Suomen puolueista kuuluu Kokoomus ja Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue (Party of the European Socialists), johon taas sosiaalidemokraatit kuuluvat.  

Ryhmät voivat kuitenkin edustaa useampaa eurooppalaista poliittista puoluetta sekä kansallisia puolueita ja itsenäisiä puolueita. Esimerkiksi Renew Europe edustaa kahta eurooppalaista puoluetta: Alliance of Liberals and Democrats for Europe (ALDE) ja European Democratic Party (EDP). Renew:ssä ovat tällä kaudella RKP:n ja Keskustan eurovaaliparlamentaarikot. 

Helmikuussa 2023 ryhmät jakaantuivat seuraavasti parlamentissa: 

Kuva heijastaa myös ryhmien jakautumista vasemmisto-oikeisto-sektorille. Kaudella 2019–2024 Euroopan parlamentissa ovat seuraavat ryhmät: 

• Euroopan kansanpuolueen ryhmä (kristillisdemokraatit)  
• Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä  
• Renew Europe Group  
• Vihreät / Euroopan vapaa allianssi – ryhmä  
• Euroopan konservatiivit ja reformistit  
• Identiteetti ja demokratia -ryhmä  
• Euroopan parlamentin vasemmistoryhmä – GUE/NGL  

Lisätietoa Euroopan parlamentin ryhmistä löydät seuraavilta verkkosivuilta:

• Eurooppatiedotuksen verkkosivuilta
• Euroopan parlamentin verkkosivuilta

Osa 2: Euroryhmien manifestot 

Europuolueet, jotka koostuvat EU-maiden jäsenpuolueista, julkaisevat omat vaaliohjelmansa eli manifestonsa viimeistään maaliskuun aikana. Useimmat europuolueet julkaisevat oman manifestonsa eurovaaleja varten. Manifestoilla ei ole aivan samanlaista merkitystä kuin kansallisten puolueiden vaaliohjelmilla, mutta ne ovat alkamassa kehittyä potentiaalisiksi pitkän aikavälin vaikutusmahdollisuuksiksi. 

Manifestot toimivat periaatteessa puolueiden toivomuslistoina seuraavan komission työohjelman muokkaamiseksi. Koska Euroopan parlamentti äänestää sekä uuden komission puheenjohtajan että uusien komissaarien luottamuksesta, puheenjohtajan paikkaa haluavan tulee saada Euroopan parlamenttiin valittujen ryhmien enemmistö taakseen. Kun Eurooppa-neuvosto (valtioiden johtohenkilöistä muodostuva elin) nimittää komission puheenjohtajaehdokkaan sekä komissaarit on europuolueilla mahdollisuus poliittisiin neuvotteluihin. 

Tämän takia manifestot vaikuttavat komission työohjelman sisältöön sekä suuriin linjoihin. Esimerkiksi Green Deal oli yksi vahvasti viime kierroksella noussut politiikka-aloite, jonka Ursula von der Leyen nosti komissionsa yhdeksi prioriteetiksi. Näin ollen puolueiden manifestoja on hyvä pitää silmällä, sillä ne kertovat myös osaltaan siitä mitä seuraavalta työohjelmalta pyydetään. 

Vaikuttaminen manifestoihin itseensä ei ole yksinkertaista ja ne valmistellaan vahvasti puolueiden sisällä. Toiset europuolueet ovat avoimempia prosessistaan kuin toiset. The Good Lobby on kerännyt yhteen eri europuolueiden prosesseja sekä selvittänyt kuinka helppoa, tai haastavaa, prosessiin on vaikuttaa. 

Osa 3: Mikä spitzenkandidat? Onko sillä merkitystä?

Spitzenkadidat on saksaa ja tarkoittaa kärkiehdokasta. Spitzenkadidat-prosessi on menettely, jossa eurooppalaiset puolueet nimeävät ennen Euroopan parlamentin vaaleja kärkiehdokkaat komission puheenjohtajan tehtävään. Kärkiehdokkaat kampanjoivat ympäri Eurooppaa ja toimivat poliittisen puolueensa ’kasvoina’. Komission puheenjohtajuus siirtyy vaalien jälkeen sen poliittisen puolueen ehdokkaalle, joka pystyy saamaan riittävästi parlamentaarista tukea.  

Kärkiehdokkailla pyritään tuomaan enemmän valtaa EU-kansalaisille: samalla kun kansalaiset äänestävät Euroopan parlamentin, he voisivat myös päättää, kuka johtaa EU:n toimeenpanevaa elintä eli komissiota. Spitzenkandidat-prosessilla ei ole asemaa EU:n perussopimuksissa ja sitä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Tällöin Jean-Claude Junker valittiin suurimman poliittisen ryhmän, Euroopan kansanpuolueen, pääehdokkaaksi komission johtoon. Virallinen valta ehdottaa komission puheenjohtajaa on kuitenkin neuvostolla, mutta sen tulee ottaa Euroopan parlamentin vaalit huomioon ja käydä asianmukaiset neuvottelut. Tämän jälkeen neuvosto ehdottaa määräenemmistöllä ehdokkaansa komission puheenjohtajaksi ja Euroopan parlamentin ratifioitavaksi.

Spitzenkandidat-prosessilla ei ole asemaa EU:n perussopimuksissa.

Viime kerralla, eli vuonna 2019, Spitzenkandidat-prosessia ei kuitenkaan noudatettu. Tällöin vaalit voitti Euroopan kansanpuolue (European People’s, party, EPP), jonka kärkiehdokas oli saksalainen Manfred Weber. Neuvosto kuitenkin ohitti vaalituloksen ja asetti, samasta puolueesta kylläkin, ehdokkaaksi Ursula von der Leyenin, jonka parlamentti myös hyväksyi. Weberin ehdottamatta jättämiseksi oli monia syitä. Hänen ei nähty omavan tarvittavaa kokemusta, Weber ei ollut työskennellyt urallansa kansallisella tasolla. Tämän lisäksi hänen puolueensa nähtiin olevan liian lähellä unkarilaisen Viktor Orbanin Fidesz puoluetta. Kun Weberin nimi ei päässyt neuvostossa eteenpäin, ovi sulkeutui myös muilta pääehdokkailta. 

Tällä kierroksella spitzenkandidaatit on myös julkistettu, mutta osa heistä ei ole ehdolla vaaleissa ollenkaan, kuten nykyinen komission puheenjohtaja ja EPP-puolueen kärkiehdokas Ursula von der Leyen. Osa näkee, että spitzenkandidat-prosessista saisi toimivan ainoastaan Euroopan unionin sopimusta muuttamalla, mutta tämä toive tulee parlamentilta, ei neuvostolta. Näin ollen sopimuksen avaaminen saattaa olla hyvin epätodennäköistä ja kärkiehdokkaan merkitys nyt ja tulevissa vaaleissa voi olla muuttuva. Tällä hetkellä von der Leyenillä nähdään olevan hyvät mahdollisuudet seuraavaksi komission puheenjohtajaksi.

Osa 4: EU:n strateginen agenda

Joka viides vuosi EU-johtajat sopivat myös EU:n tulevista poliittisista prioriteeteista eli seuraavan viiden vuoden strategisesta ohjelmasta. Ohjelma ja prioriteetit määritetään Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä ja ennen Euroopan komission nimittämistä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan johdolla päättäjät keskustelevat ja päättävät strategisen ohjelman yhdessä. Strateginen ohjelma asettaa EU:n suuntaviivat ja tavoitteet seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Strateginen ohjelma asettaa EU:n suuntaviivat ja tavoitteet seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Keskustelut ohjelman laatimiseksi on aloitettu jo viime vuoden kesäkuussa. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin johdolla EU:n poliittiset johtajat ovat käyneet keskusteluita säännöllisesti. Strateginen ohjelma hyväksytään kesäkuun Eurooppa-neuvostossa.

Ensimmäisen vuotoversion perusteella ehdotus seuraavaksi ohjelmaksi keskittyy vahvasti EU:n kokonaisvaltaiseen turvallisuuteen ja kilpailukykyyn. Vihreä siirtymä on myös huomioitu ohjelmassa, mutta etenkin ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet ilmaston ja vihreän siirtymän heikkoa painotusta. Suuret maailmanpoliittiset tapahtumat heijastuvat ohjelmaan ja näin ollen ensimmäisessä ehdotuksessa näkyvät geopoliittiset jännitteet. Ero on selvä vuoteen 2019, jolloin ohjelman keskiössä taas oli vihreä siirtymä.