Pörssisähkön hinta kohoaa torstaina 12. syyskuuta poikkeuksellisen korkealle. Syynä korkealle hinnalle ovat muun muassa ydinvoiman saatavuusongelmat, kun Olkiluoto 2:n sähköntuotanto on maanantaina havaitun vian vuoksi keskeytetty ja Loviisa 1 on parhaillaan huollossa. Tämän vuoksi sähköntuotannosta puuttuu tällä hetkellä noin 1400 megawattia.
Lisäksi huolto- ja rakennustyöt rajoittavat sähkön siirtokapasiteettia Suomen ja Ruotsin välillä, mikä vaikuttaa sähkön hintaan. Ruotsin sähköntuonnista puuttuu tällä hetkellä 1200 megawattia. Ruotsissakin kaksi ydinvoimalaa, Forsmark 3 ja Ringhals 4, ovat parhaillaan huollossa.
Myös useita Suomen lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksia on tällä hetkellä pois käytöstä vuosihuoltojen takia.
Sähkön hintaan vaikuttaa myös sää, joka etenkin torstaina näyttää melko tyyneltä. Tuuleton sää vähentää tuulivoiman tuotantoa, mikä puolestaan vaikuttaa hintaan.
Tuotannon ja siirtokapasiteetin rajoitteista huolimatta Suomessa ei ole tällä hetkellä sähköpulan riskiä. Sähkön käyttäjien kannattaa kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ajoittaa sähkönkulutustaan edullisemmille tunneille.
Sähkön hinta voi vaihdella myös torstaisen hintapiikin jälkeen, kunnes ydinvoimatuotanto palaa normaalitasolle ja rajasiirtoyhteyksien huolto- ja rakennustyöt on saatu valmiiksi. Olkiluoto 2:n tuotannon odotetaan jatkuvan syyskuun lopussa. Fingrid arvioi siirtokeskeytysten aiheuttamien rajoitteiden kestävän lokakuun puoliväliin saakka.
Lue lisää
- TVO:n tiedote OL2:n sähköntuotannon keskeytyksestä 9.9.2024
- Fingridin tiedote rajasiirtoyhteyksien rajoituksista 4.9.2024
- Fortumin tiedote Loviisan ydinvoimalaitosten vuosihuolloista 31.7.2024