Mitä olet etsimässä?

Sähkön päästöt pudonneet lähelle nollaa

Kulutus laskenut tuntuvasti viime vuodesta, Suomesta sähkön viejä.

Sähköntuotannon päästöt käyvät vähiin ennen kuin loppuvat, ilmenee Energiateollisuus ry:n syyskuun kuukausitilastoista, joiden mukaan ainoastaan kaksi prosenttia sähköstä tuotettiin päästöjä tuottavissa polttolaitoksissa. Päästöttömän tuotannon osuus syyskuussa oli vastaavasti 98 %, joka on uusi kuukausikohtainen ennätys. Vuoden alusta laskien puhtaan tuotannon osuus on hieman matalampi, 93,5 %, sillä talvikuukausina turvauduttiin sähköntuotannossa vähäisessä määrin myös fossiilisiin polttoaineisiin ja turpeeseen.

Ydinvoimaloissa tuotettiin syyskuussa kaksi viidennestä Suomessa tuotetusta sähköstä, sekä tuulivoiman että vesivoiman osuus oli noin neljännes.

”Energiakriisi oikeastaan vauhditti omia toimiamme sen isomman kriisin, eli ilmastokriisin, ratkaisemisessa”, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

”Puhdasta sähköä on riittävästi tarjolla ja lisää saadaan, kunhan kysyntä kasvaa. Sähkö on samalla ratkaisu muiden toimialojen, kuten liikenteen ja teollisuuden, päästöjen vähentämiseen.”

Sähkön kulutus on vähentynyt kuluneen kalenterivuoden aikana kuusi prosenttia. Sähköä säästettiin etenkin viime talven korkeiden hintojen aikaan, ja osa säästötoimista on osoittautunut pysyviksi. Samaan aikaan Suomesta on tullut sähkön nettoviejä viime keväästä alkaen. Sähköomavaraisuuteen ovat vaikuttaneet varsinkin ydinvoimakapasiteetin kasvu ja viime vuoden mittavat investoinnit tuulivoimaan.

Kaasun osuus sähköntuotannosta on ollut vuositasolla prosentin luokkaa venäläisen kaasun poistuttua energiajärjestelmästä. Kaasua voidaan tarvittaessa lyhytaikaisesti korvata muilla polttoaineilla talven pakkaspiikkien aikana.

”Viime viikkojen aikana puhdasta sähköä on ollut niin paljon tarjolla, että sen tuotantoa on jouduttu jopa rajoittamaan”, Leskelä toteaa.

”Sähkön riittävyysnäkymä on tällä hetkellä hyvä.”

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Siirry takaisin sivun alkuun