Mitä olet etsimässä?

Fossiilittoman jouston työryhmän loppuraportti ei riittävästi huomioi tukimekanismin markkinavaikutuksia

Työ- ja elinkeinoministeriön fossiilittoman jouston työryhmän loppuraportti julkaistiin tänään. Aihe on tärkeä. Energiateollisuus ry pitää valmistelun kiireistä aikataulua valitettavana, mahdollisten tukimekanismien markkinavaikutuksia ei ole selvitetty riittävästi. Joustavia ja fossiilittomia tuotantomuotoja ovat esimerkiksi erilaiset tavat hyödyntää synteettisiä- ja biokaasuja.

Raportti on osa kapasiteettimekanismeja koskevien hallitusohjelmakirjausten täytäntöönpanoa, joiden taustalla vaikuttaa huoli sähkön hintavaihtelusta. Työryhmän työn tavoitteena on luonnostella tukimekanismia säästä riippumattomalle tuotanto-, varastointi- tai kulutusjoustokapasiteetille. Hallitus pitää teemaa kiireellisenä.

Fossiilittoman jouston tukimekanismi on sinällään EU:n tuoreiden säännösten mukainen, mutta tätä lainsäädäntöä ei vielä ole koeteltu käytännössä.  Sähkömarkkinoihin tukimekanismilla voi olla isoja markkinaa vääristäviä vaikutuksia.

”Pidämme valitettavana, että valmistelussa on edetty varsin kiireellisellä aikataululla, eikä työryhmä ole kyennyt arvioimaan tukimekanismin vaikutuksia sähkömarkkinoihin”, toteaa Energiateollisuus ry:n johtaja Pekka Salomaa.

”Työryhmällä ei ollut myöskään aikaa arvioida tukimekanismin vaikutuksia olemassa olevan tuotantokapasiteetin toimintaedellytyksiin ja markkinaehtoisesti toteutettaviin investointeihin. Ei ole järkevää tukirahojen käyttöä, mikäli mahdollisesti tuettava kapasiteetti syrjäyttää saman verran olemassa olevaa kapasiteettia. Perusteellisen vaikutusarvioinnin tekeminen on välttämätöntä, mikäli esitys etenee jatkovalmisteluun”, Salomaa jatkaa.

Raportissa mainitaan teemoja, joista työryhmä ei ole ollut yksimielinen tai ei ole onnistunut löytämään yhteisymmärrystä annetun ajan puitteissa. Näiden työstämiseen tulee kiinnittää huomiota jatkovalmistelussa. Pidämme esimerkiksi todennäköisenä, että kokonaiskustannukset olisivat alhaisemmat, jos mahdollisessa huutokaupassa hinta olisi kaikille hyväksytyille tarjouksille sama eikä erikseen kunkin tarjouksen mukaan. Nyt raportissa esitetty jälkimmäinen menettely kannustaisi tarjouksien strategiseen hinnoitteluun.

Mahdollisesti tuettavien tuotantomuotojen valikoima on suppea, kun tavoitellaan fossiilitonta joustoa. Nopea säädettävyys ei kuulu suurimpien sähköntuotantomuotojen vahvuuksiin vesivoimaa lukuun ottamatta, ja sen lisärakentamismahdollisuudet ovat rajalliset. 

Raportin näkökulma on sinänsä teknologianeutraali, ja tämä mahdollistaa investoinnit uuteen tuotantoon tai kulutusjoustoon, sekä olemassa olevan kapasiteetin käyttöiän pidentämiseen. Jatkotyössä tulee lisäksi huolehtia siitä, että eri teknologiat ja asiakaspäässä tapahtuva kulutusjousto voivat aidosti kilpailla keskenään. Joustavia ja fossiilittomia tuotantomuotoja ovat esimerkiksi erilaiset tavat hyödyntää synteettisiä- ja biokaasuja.

”Olemme nähneet markkinaehtoisia investointeja myös niihin tuotantomuotoihin, joita mahdollisella tukimekanismilla haluttaisiin edistää. Tukien käyttöä tulee harkita huolellisesti pohtien sitä, mikä on varsinainen ongelma, jota ollaan ratkaisemassa, ja millaisia ovat eri ratkaisujen vaikutukset. Sitäkin pitää kysyä, onko eri toimenpiteille ylipäätään tarvetta”, toteaa Energiateollisuus ry:n markkina-asiantuntija Janne Kauppi.

”Me uskomme siihen, että ennustettava toimintaympäristö sekä tehokkaasti toimivat markkinat tuottavat parhaan lopputuloksen, ja hintasignaalit kannustavat toimijoita investoimaan joustavuuteen”, Kauppi sanoo.

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Janne Kauppi

Asiantuntija

Energiamarkkinat

Janne Kauppi

Asiantuntija

Energiamarkkinat

+358 50 478 7415

Siirry takaisin sivun alkuun