Mitä olet etsimässä?

Energiateollisuus: energiakriisi kääntänyt sähkön kulutuksen laskuun

Kuluttajien sähkönkäyttö laskenut 13,5 % vuoden takaiseen verrattuna, sähkön tuonti lähes romahtanut. Kuluttajat ovat aloittaneet sähkön säästämisen elokuussa, ilmenee Energiateollisuus ry:n julkaisemista kuukausitilastoista.

Elokuussa
kaasun saatavuus Euroopassa heikkeni merkittävästi Venäjän toimien johdosta, ja
sähkön hinta nousi korkeaksi. Syyskuussa sähkönkulutus oli samalla tasolla kuin
kesäkuussa, jolloin on valoisaa ja lämmintä. Käytön vähenemä on
merkittävä.  

– Kesällä alettiin puhua sähkön riittävyydestä ja
sähkökatkoista, ja hinnat nousivat aivan uudelle tasolle. Elo- ja syyskuun kulutus
on laskenut todella merkittävästi, toteaa Energiateollisuus ry:n
toimitusjohtaja Jukka
Leskelä
. – Keskikulutuksen vähentäminen on tehokkain ja paras
tapa laskea sähkön hintaa. Yhä useampien kuluttajien siirtyminen pörssisähkön
käyttäjiksi on lisännyt kysyntäjoustoa, mikä on hyvä asia myös
sähköjärjestelmän kannalta. Nyt täytyy toivoa, että suuntaus jatkuu, ja sähkön
hintaa saadaan laskettua jatkossa vielä enemmän, Leskelä jatkaa.  

Sähkön
nettotuonti syyskuussa on laskenut jopa 69 % edellisen vuoden syyskuuhun
verrattuna, ilmenee tilastoista. Lukema on suurempi, kuin Venäjän keväällä
päättyneen sähköntuonnin osuus. Tuonnin väheneminen on ollut mahdollista siksi,
että kotimainen sähkön kysyntä on laskenut, ja samaan aikaan on saatu lisää
kotimaista tuotantoa. Tuulivoimaa valmistuu jatkuvasti lisää, ja myös Olkiluoto
3 on aloittanut tuotantonsa.   

Teollisuuden
sähkönkäyttö on laskenut 4,3 % vuoden 2021 syyskuuhun verrattuna. Noin
prosenttiyksikkö laskusta johtuu Veitsiluodon paperitehtaan sulkemisesta viime
syksynä, loppuosa johtuu teollisuuden tarpeesta tehostaa energiankäyttöä ja
siten laskea tuotantokustannuksiaan. Teollisuus käyttää noin puolet maamme
sähköstä, joten vähenemä on merkittävä. Sähkön kulutuksen kokonaisvähenemä
edelliseen syyskuuhun verrattuna on 9,2 %.  

– Vähenemä on niin suuri, että sitä ei voi selittää
lämpötiloilla tai suhdanteilla, Leskelä toteaa. – Syyn täytyy olla sähkön
hintoihin ja riittävyyteen liittyvässä keskustelussa. Sähkönkäyttäjät ovat
tehneet paljon vähentääkseen sähkönkäyttöä ja helpottaakseen sähkölaskujensa
nousua. Toivottavasti suuntaus jatkuu, Leskelä sanoo. 

Lue lisää: https://energia.fi/uutishuone/materiaalipankki/sahkon_kuukausitilasto.html#material-view 

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Siirry takaisin sivun alkuun