Sateenvarjo III -hankkeessa toteutettiin vuosina 2019–2023 viisi työpakettia tukemaan vaelluskalojen palauttamista rakennettuihin jokiin sekä tehostamaan rakennettujen jokien hoitotoimenpiteitä.
- Smolttien alasvaelluksen selvittäminen keskittyi Iijoen Haapakosken voimalaitoksen yhteyteen rakennetun ohjausaidan toimivuuteen. Ohjausaita on ensimmäinen Suomen suurissa, rakennetuissa joissa toteutettu vaelluspoikasten alasvaellusta ohjaava ratkaisu.
- Nousuvaellukseen keskittyvässä työpaketissa haettiin voimalaitoksien alakanaviin mahdollisesti muodostuvia ´lohipolkuja` eri virtaamaolosuhteissa. Virtaamamallinnuksia tehtiin Oulujoen Merikosken ja Montan voimalaitoksien alakanavissa, missä jälkimmäisessä toteutettiin myös nousulohien telemetriaseuranta.
- Kalakantojen palauttamiseen tähtäävien velvoiteistukkaiden uudenlaista PIT-merkintätapaa kokeiltiin Oulu- ja Iijoella.
- Järvilohen ja taimenen palauttamiseen tähtääviä erilaisia toimenpiteitä toteutettiin Pielis-, Ala-Koita- ja Lieksanjoella. Tähän liittyen seurantaa tehtiin erityisesti Kontiolahdella sijaitsevassa Kuurnan voimalaitoksen ohijuoksutusuomassa.
- Vaellussiian lisääntymismahdollisuuksia selvitettiin Oulujoen ja Iijoen voimalaitoksien alapuolisilla alueilla. Iijoella toteutettiin myös vaellussiian nousulohien telemetriaseuranta
Tulosten mukaan vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin vesistöihin edellyttää tyypillisesti useita rinnakkaisia tukitoimenpiteitä. Saatuja tuloksia voidaan hyödyntää vaellusratkaisujen suunnittelussa uusiin kohteisiin.
Sateenvarjo III-hankkeen rahoittajina toimivat Energiateollisuuden Ympäristöpooli, Fortum Power and Heat Oy, Helen Oy, Kemijoki Oy, Kolsin voima Oy, Oulun Energia Oy, PVO-Vesivoima Oy, UPM Oy, Vattenfall Oy, Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ja Luonnonvarakeskus.
Hankkeen loppuraportti on ilmestynyt LUKEn julkaisuna 55/2024.
Asiantuntijamme tällä aihealueella

Vesivoima, ympäristöpooli, teollinen aurinkovoima
- 20.3.2024 Pienistä puroista kasvaa suuri virta
- 12.10.2023 Vedestä voimaa puhtaaseen siirtymään