Mitä olet etsimässä?

Vuoksen pääuoman elinympäristökunnostukset

Yhtiö ja muut osapuolet Fortum Power and Heat Oy
Ajankohta 2013-2022
Vastuullisuuden alue Ympäristöllinen
Toimiala Vesivoima
Hankkeen/toimen tyyppi Fyysinen rakenne tai tekninen ratkaisu

Fortum on kunnostanut yhteistyössä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Imatran kaupungin kanssa virtakutuisten kalojen elinympäristöjä kalakantojen parantamiseksi. Vuonna 2013 aloitettuja kunnostuksia on tehty harjukselle ja taimenelle Tainionkosken ja Imatran voimalaitosten välillä sekä kunnostuksia on aloiteltu myös Imatran alapuoliselle osalle Suomen puolella. Kunnostuksissa ranta-alueen pohjaa muotoillaan, virtausta ohjataan sekä lisätään soraa ja kiviä.

Viimeisin yhteishankkeena toteutettu elinympäristökunnostus toteutettiin vuonna 2022 Tainionkosken vesivoimalaitoksen yläpuolisella alueella. Kunnostuksessa perkauskivistä muodostunut saareke muotoiltiin matalammaksi, jolloin alueelle oli mahdollista kunnostaa taimenen poikastuotantoon soveltuvaa aluetta.

Etelä-Karjala:
Lisää energia-alan vastuullisuustekoja.

Kaikki vastuullisuusteot
Vanhalla nurmialueella kukkivat laikkuihin kylvetyt niittykasvit. Kuvan on ottanut Katri Nyberg.

Ruohokenttä niityksi

Tiiliskiviin kiinnitettyjen vesisammalien ja sirvikkään toukkien sijoittaminen Imatran kaupunkipuroon. Kuvan on ottanut Katri Nyberg.

Pohjasirvikkään siirtoistutukset

Esiselvitysvaiheen asemapiirustus luonnonmukaisesta uomasta.

Tainionkosken luonnonmukainen uoma

Kokkasaaren elinympäristökunnostus

Siirry takaisin sivun alkuun