Mitä olet etsimässä?

Montan ylisiirtolaite

Yhtiö ja muut osapuolet Fortum Power and Heat Oy
Ajankohta 2017
Hanketyyppi Ohitusratkaisu

Fortumin, Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön yhteishanke kalojen ylisiirtolaite Montassa on osa Oulujoen kalakantojen hoidon kokonaisuutta, jolla saadaan uutta tietoa ja kokemusta vaelluskalojen liikkumisen mahdollistamisesta ja vaelluskalojen osittaisen luontaisen elinkierron elvyttämisestä voimakkaasti rakennetuissa vesistöissä. Kiinniottolaitteelta kaloja siirretään Oulujokeen laskeviin Utos- ja Kutujokiin, joihin Fortum yhteistyökumppaneineen on kunnostanut elinympäristöjä lohelle ja taimenelle. Ylisiirtojen avulla halutaan vahvistaa Oulujokeen leimautunutta lohikalakantaa. Lisäksi kaloista saatavaa mätiä voidaan käyttää lohen ja taimenen kasvatukseen Montan kalanviljelyslaitoksella. Vuonna 2020 ylisiirtoja tehtiin yhteensä 24 kalan verran.

Pohjois-Pohjanmaa:
Lisää energia-alan vastuullisuustekoja.

Kaikki vastuullisuusteot

Oulujoen vesistön säännöstely

Pintamojärven säännöstely

Kuusinkijoen säännöstelyn muutos ja ohijuoksutus

Merikosken kalatie

Siirry takaisin sivun alkuun