Fortum on kunnostanut yhteistyössä Kaakkois- ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten ja Imatran kaupungin kanssa virtakutuisten kalojen elinympäristöjä kalakantojen parantamiseksi Vuoksella Imatran voimalaitoksen alapuolella. Kunnostuksessa Kokkasaari purettiin, pohjaa muotoiltiin, virtausta ohjattiin sekä lisättiin soraa ja kiviä.
Luonnon monimuotoisuutta lisätään luomalla uutta elinympäristöä kasveille ja hyönteisille. Alueella kehitetään niittyä nurmikosta hoidon avulla. Niittykasvillisuutta on monipuolistettu kylvämällä niittykasveja nurmialueelle raivattuihin laikkuihin.
Siirtoistuksilla pyritään palauttamaan Vuoksesta kadonnut pohjansirvikäs takaisin Vuokseen. Siirtoistutuksia tehdään kesän ja syksyn 2024 aikana Imatran kaupunkipuroon. Kaupunkipuron pohjaejäintuotantoa pyritään parantamaan myös samaan aikaan tehtävillä vesisammalistutuksilla. Koska pohjansirvikkäät käyttävät ravinnokseen mm. mäkärän toukkia toivotaan istutuksilla olevan vähentävä vaikutus mäkäräisten määrään Imatran alueella.
Vuoksen ylimmän voimalaitoksen Tainionkosken yhteyteen suunnitellaan rakennettavan luonnonmukainen uoma, joka tarjoaa lisääntymis- ja elinympäristöjä paikallisille kalalajeille ja erityisesti taimenelle. Tavoitteena on, että luonnonmukainen uoma on ympärivuotisesti vesitetty ja yläosan rakenteet mahdollistavat kalojen liikkumisen voimalaitoksen ohi suurimman osan ajasta. Hankkeen suunnittelu on alkanut vuonna 2023 esiselvityksen laatimisella. Hanke on jatkumoa kunnostustoimenpiteille, joilla pyritään parantamaan kalaston elinolosuhteita Vuoksella. Vuonna 2014 valmistuneen Imatran kaupunkipuron hyvien tulosten myötä on havaittu, että taimenen kutu rakennetussa purossa onnistuu ja puro tarjoaa elinympäristöjä taimenen poikaselle.
Fortum on kunnostanut yhteistyössä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Imatran kaupungin kanssa virtakutuisten kalojen elinympäristöjä kalakantojen parantamiseksi. Vuonna 2013 aloitettuja kunnostuksia on tehty harjukselle ja taimenelle Tainionkosken ja Imatran voimalaitosten välillä sekä kunnostuksia on aloiteltu myös Imatran alapuoliselle osalle Suomen puolella. Kunnostuksissa ranta-alueen pohjaa muotoillaan, virtausta ohjataan sekä lisätään soraa ja kiviä.
Viimeisin yhteishankkeena toteutettu elinympäristökunnostus toteutettiin vuonna 2022 Tainionkosken vesivoimalaitoksen yläpuolisella alueella. Kunnostuksessa perkauskivistä muodostunut saareke muotoiltiin matalammaksi, jolloin alueelle oli mahdollista kunnostaa taimenen poikastuotantoon soveltuvaa aluetta.