Energiateollisuus kiittää mahdollisuudesta lausua rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain ja rakentamislain muuttamisesta.
- Energiateollisuus katsoo, että energialuokkaa A+ ei tulisi ottaa käyttöön tai vähintään vaatimuksia tulisi selventää. Energiateollisuus ei kannata A+-energialuokan käyttöönottoa, koska katsomme A+-rakennuksen energiantuotantovaatimusten heikentävän energiajärjestelmän toimintaa ja nostavan sen kustannuksia kaikille käyttäjille. A+-energialuokan vaatimukset on selkeästi kirjattu hallituksen esityksessä vain korjausrakentamisen alla. A+-energialuokan vaatimukset tulisi kirjata selkeämmin esimerkiksi erillisenä määritelmänä tai tarkennettava, että korjausrakentamisen alle kirjatut määritelmät esimerkiksi energiantuotantoa koskien olisi selvennetty koskemaan kaikkia A+-rakennuksia. Lain perusteella annettavassa asetuksessa sanotaan ”tuottaisi vuosittain enemmän uusiutuvaa energiaa kuin sen vuosittainen primäärienergian tarve on”. Tätä ei kuitenkaan avata tarkemmin, mitä tällä tarkoitetaan. Myöhemmin korjausrakentamisen alla on lisätarkennus: ”rakennuksesta ulos vietävien uusiutuvien energiamäärien ja energiamuotojen tulojen summa vertailupinta-alaa kohden on oltava suurempi kuin rakennuksen E-luku. Tässä uusiutuvalla energialla tarkoitetaan aurinkolämpöä, -sähköä ja tuulisähköä.” Korjausrakentamisen alle kirjattu täydennys vastaa direktiivin tulkinnan mukaista A+ taloa. Energiateollisuus katsoo, että selkeyden vuoksi olisi hyvä kirjata korjausrakentamisen alla oleva, komission tulkintaohjeiden mukainen kirjaus, myös asetuksen alkupuolella olevaan kohtaan.
- Vaikka asiaa käsitelläänkin energiatodistustietojärjestelmästä annetussa laissa, YmV tulisi edellyttää energiatodistuksista julkaistavan tiedon laajentamista. Tällä hetkellä energiatodistuksista näytetään vain kooste eli kahden ensimmäisen sivun tiedot. Energiateollisuus esittää, että rakennusluokkiin 2–9 kuuluvien rakennusten osalta koko energiatodistus julkaistaan julkisena energiatodistusrekisterissä. Täysi avoimuus on edellytys sille, että energiatodistuksen sisältämiä tietoja voidaan aidosti hyödyntää markkinoilla, rahoituksessa ja sääntelyn vaikuttavuuden seurannassa. Osittain julkisuudelta piilossa olevat tiedot, kuten käytetyt hyötysuhteet heikentävät järjestelmän uskottavuutta ja vertailtavuutta. Lisäksi Energiateollisuus kannustaa pohtimaan toteutuneen energiankulutuksen ja muiden arvojen mm. toteutuneiden lämpöpumppujen hyötysuhteiden keräämistä ja julkaisemista rekisterissä. Toteutuneiden arvojen kerääminen ja julkaiseminen auttaa arvioimaan myös, kuinka hyvin arvioidut arvot toteutuvat käytännössä.
- Teknologianeutraaliuden varmistamiseksi ja energiajärjestelmän kokonaistoimivuuden tukemiseksi valiokunnan tulisi edellyttää kaukolämmön kansallisen energiamuotokertoimen alentamista suhteessa sähkön kertoimeen. Vaihtoehtoisesti kaukolämmön paikalliset painokertoimet tulisi lisätä ensimmäiseen energiatodistukseen ja yksinkertaistaa todistuskäytäntöä. Energiateollisuus katsoo, että paikallisten kertoimien käytön rajaaminen toiselle energiatodistukselle monimutkaistaa käytäntöä tarpeettomasti. Paikallinen painokerroin tulisi merkitä ensimmäisellä energiatodistukselle, mutta sen käyttötarkoitusta ei tarvitsisi muuttaa. Energiateollisuuden näkemyksen mukaan tämä yksinkertaistaisi paikallisen painokertoimen käyttöä esimerkiksi rakennuksen taksonomian mukaisuuden varmistamiseksi. Paikallinen painokerroin osoittaa muiden kuin lainsäädännön minimivaatimusten täyttämisen, esimerkiksi taksonomiasta tulevien vaatimusten täyttämisen. Kansallisen painokertoimen avulla osoitetaan rakennuksen täyttävän kansalliset rakentamisen energiatehokkuuden minimivaatimukset. Euroopassa, esimerkiksi Saksassa, paikallinen painokerroin merkitään samalle energiatodistukselle kansallisen painokertoimen kanssa.
Energiateollisuus haluaisi kiinnittää YmV huomion myös rakentamislain perusteella vastikään annettuun valtioneuvoston asetukseen energiamuotojen painokertoimista. Yksinkertaistettuna energiamuotojen painokertoimet ovat rakennusten energiatehokkuuslaskennassa käytettäviä kertoimia, joilla eri energiamuotoja ”painotetaan” ennen kuin rakennuksen E-luku lasketaan. E-luku puolestaan määrittää rakennuksen energiatehokkuusluokan ja vaikuttaa siihen, täyttääkö rakennus rakentamismääräysten vaatimukset. Energiamuotokertoimet määrittävät täten lämmitysmuotojen kilpailuasetelman uudis- ja korjausrakentamisessa.
Pidämme myönteisenä, että rakentamisen energiatehokkuussääntelyn valmistelussa on kuultu laajasti energia-alan näkemyksiä ja että kaukolämpöä koskevia huolia on erityisesti uudisrakentamisen osalta pyritty huomioimaan aiempaa paremmin. Valmistelun aikana on tunnistettu tarve huomioida paikallisten kaukolämpöjärjestelmien ominaisuuksia ja välttää tilanteita, joissa vähäpäästöinen kaukolämpö joutuisi perusteettomasti epäedulliseen asemaan energiatehokkuuden laskennassa. Keskusteluissa on tunnustettu, että energiajärjestelmän kokonaistehokkuutta ei voida arvioida pelkästään rakennuskohtaisen energiankulutuksen perusteella. Uudisrakentamisessa energiatehokkuustavoitteet on esimerkiksi asetettu siten, että niihin päästään kaukolämmitetyllä talolla ilman suurempaa tarvetta kikkailulle.
Alan näkökulmasta keskeiset haasteet eivät kuitenkaan enää kohdistu ensisijaisesti uudisrakentamiseen, vaan korjausrakentamiseen ja olemassa olevaan rakennuskantaan. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanon myötä sääntelyn painopiste siirtyy yhä enemmän olemassa olevien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen, energiatodistuksiin sekä erilaisiin vähimmäisvaatimuksiin. Tällöin riskinä on, että rakennusten ostoenergiaa arvioidaan edelleen pääasiassa rakennuskohtaisesta näkökulmasta, ilman riittävää tarkastelua energiajärjestelmätason vaikutuksista.
Kilpailullinen ongelma ja teknologianeutraalius liittyy ensisijaisesti energiamuotokertoimien tasoon. Rakennuskohtaisissa lämpöpumppuratkaisuissa lämmöntuotannon hyötysuhde huomioidaan jo ennen energiamuotokertoimien soveltamista. Tämän seurauksena E-luvussa tarkasteltava ostetun energian määrä pienenee merkittävästi, vaikka rakennuksen lämmitysenergian tarve ei muutu. Täten esimerkiksi maalämpöpumppu saa samasta lämmitysenergian tarpeesta alemman E-luvun. E-luku ei vertaa eri lämmitysratkaisujen kykyä vastata rakennuksen lämmitystarpeeseen samalla tavalla ja suosii rakennuskohtaisia tuotantoratkaisuja. Kaukolämpöverkkoon liitetty rakennus saa heikomman energiatehokkuusluvun kuin vastaava kiinteistökohtainenlämpöpumppuratkaisu, vaikka molemmat kuluttavat saman määrän lämpöenergiaa ja kaukolämmön tuotanto perustuisi samaan tai jopa tehokkaampaan teknologiaan kuin kiinteistökohtainen ratkaisu. Tämän on selkeä epäkohta ja virhe, kun kaukolämpö voi olla energiajärjestelmän, päästöjen, huoltovarmuuden tai kokonaistaloudellisuuden näkökulmasta vähintään yhtä hyvä tai jopa parempi ratkaisu.
Olemassa olevissa rakennuksissa ongelma ilmenee erityisesti silloin, kun sovelletaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä tulevia ei-asuinkäytössä olevien rakennusten minimienergiatehokkuusvaatimuksia, jotka käytännössä edellyttävät näitä kiinteistöjä parantamaan energiatehokkuuttaan. Vaikka valmistelussa on kiitettävästi pyritty mahdollisimman vähän velvoittavaan toimeenpanoon, johtaa erot kansallisissa kertoimissa irtautumisiin kaukolämmöstä ja maalämmön suosimiseen.
Korjausrakentamisessa tämä voi johtaa markkinaohjaukseen, jossa vähäpäästöisistä ja toimivista kaukolämpöratkaisuista luovutaan ennen niiden teknisen käyttöiän päättymistä. Samalla menetetään kaukolämpöverkkojen tarjoamia järjestelmätason hyötyjä, kuten hukkalämpöjen hyödyntämismahdollisuuksia, suurten lämpövarastojen käyttöä sekä sähköjärjestelmän kuormituksen tasapainottamista. Näitä hyötyjä nykyinen rakennuskohtainen energiatehokkuuslaskenta ei kuitenkaan tunnista, minkä vuoksi sääntelyn ohjausvaikutus voi poiketa energiajärjestelmän kokonaisedun kannalta optimaalisesta ratkaisusta.
Korjausrakentamisen yhteydessä tehtävät energiatehokkuusinvestoinnit ovat usein pitkävaikutteisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat rakennusten lämmitysjärjestelmiin vuosikymmeniksi eteenpäin. Tämän vuoksi on tärkeää välittömästi varmistaa, ettei sääntely ohjaa kiinteistönomistajia pois vähäpäästöisestä ja energiajärjestelmän kannalta tarkoituksenmukaisesta kaukolämmöstä kohti rakennuskohtaisia ratkaisuja pelkästään laskennallisten energiatehokkuusindikaattorien perusteella. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että energiatodistusjärjestelmä, E-lukulaskenta sekä korjausrakentamisen vaatimukset kohtelevat eri lämmitysmuotoja teknologianeutraalisti ja tunnistavat myös keskitettyjen energiajärjestelmien tuottamat hyödyt. Tässä vaikuttaa erityisesti kansallisten kerrointen (kaukolämmön ja sähkön) keskinäinen suhde.
Kaukolämpöjärjestelmien nopea vähähiilistyminen, hukkalämpöjen kasvava hyödyntäminen sekä sähkö- ja lämpöjärjestelmien integraation vahvistuminen puoltavat sitä, että rakentamisen sääntelyssä siirrytään nykyistä laajempaan energiajärjestelmänäkökulmaan. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on tärkeä tavoite, mutta sen rinnalla on varmistettava, että sääntely tukee koko energiajärjestelmän kustannustehokkuutta, toimitusvarmuutta ja päästövähennyksiä. Tämä on erityisen tärkeää korjausrakentamisessa, jossa tehtävillä ratkaisuilla on merkittäviä vaikutuksia sekä energiamarkkinoihin että energiainfrastruktuurin pitkän aikavälin kehitykseen.
Asiantuntijamme tällä aihealueella
Kaukolämpö ja energiankäyttö rakennuksissa