Mitä olet etsimässä?

Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä

Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempoilevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.

Hallitus päätti peruuttaa aiemmin ilmoittamansa datakeskusten verotuen. Tuen oli tarkoitus tulla datakeskuksille, jotka hyödyntävät tuottamaansa hukkalämpöä tai ovat energiatehokkaita. Energiateollisuus painottaa vero- ja investointiympäristön vakautta. Suomella on merkittävä mahdollisuus lisätä puhdasta sähköä eri alojen tarpeeseen ja houkutella näin puhtaan teollisuuden investointeja ja työpaikkoja. Tätä mahdollisuutta ei saa heikentää poukkoilevalla veropolitiikalla. On myös hyvä tiedostaa, että datakeskuksia on hyvin erilaisia ja esimerkiksi pienille lämpölaitoksille päästötöntä energiaa toimittavien datalämpölaitoksien tilanne vaikeutuu selkeästi sähköveron korotuksen ja tuen perumisen myötä. Datakeskusten hukkalämmöt ovat tärkeä keino vähentää kaukolämmön polttoaineiden käyttöä ja tuottaa alueellisesti kohtuuhintaista lämpöä kotitalouksien tarpeisiin.

  • Epäselvyys yritysten toimintaympäristöstä ei ole kenenkään etu. Sinänsä on hyvä, että nyt on tiedossa, miten asian kanssa edetään. Kokonaisuus antaa kuitenkin huonon vaikutelman Suomesta investointiympäristönä. Tällä tiellä emme voi jatkaa, jos haluamme tänne laajasti puhtaan teollisuuden investointeja ja työpaikkoja, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä
  • Hallitus vahvisti tärkeät linjaukset sekä teollisuuden investointiverohyvityksestä että korkovähennysoikeuden palauttamisesta suurille energiainvestoinneille. Näillä päätöksillä parannetaan puhtaan siirtymän edellytyksiä ja kykyä lisätä kilpailukykyisen puhtaan sähkön tuotantoa Suomessa merkittävästi, Leskelä jatkaa.

Energiateollisuuden tavoitteena on, että Suomi onnistuu ja menestyy energiamurroksessa. Energia-ala näkee, että onnistuessaan energiamurroksessa, Suomeen syntyy puhtaan ja hinnaltaan kilpailukykyisen energian sekä toimivan energiajärjestelmän avulla merkittävästi uutta talouskasvua, etenkin teollisten investointien myötä.

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Sampo Seppänen

Asiantuntija

Markkinat ja asiakkuudet

Sampo Seppänen

Asiantuntija

Markkinat ja asiakkuudet

+358 50 340 7716

Siirry takaisin sivun alkuun