Turve

Turve on muodostunut kuolleista kasvin osista maatumalla hyvin kosteissa olosuhteissa. Hapen puutteen ja runsaan veden vuoksi kasvit eivät pääse hajoamaan kunnolla ja näin syntyy kasvava turvekerros. Turpeen koostumus ja rakenne vaihtelevat suuresti kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan.

Suomessa turve on määritelty hitaasti uusiutuvaksi biomassapolttoaineeksi, sillä sen uusiutumisaika on 2000- 3000 vuotta. Turve ei ole fossiilinen polttoaine, mutta ilmastopolitiikassa sitä käsitellän samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita eli turpeen polton päästöjen katsotaan lisäävän ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuutta. Turvetta ei myöskään lueta uusiutuvien energialähteiden joukkoon energiapolitiikassa.

Energiantuotannossa käytetään sekä jyrsin- että palaturvetta. Energiakäyttöön sopii pitkälle maatunut ja siten runsaasti energiaa sisältävä turve, jota on soiden keski- ja alakerroksissa.

Osuus sähkön- ja lämmöntuotannosta

Energiaturpeen osuus Suomen vuotuisesta energian kokonaiskulutuksesta on vaihdellut viime vuosina
5 – 7 % välillä. Energiaturvetta on käytetty viime vuosina 20 – 29 TWh vuodessa. Käyttö vaihtelee jonkin verran mm. eri vuosien erilaisen sähkömarkkinatilanteen ja lämmitystarpeen mukaan.

Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön ja lämön yhteistuotannon polttoaineista turpeen osuus on ollut viime vuosina 17 – 20 %. Käyttö vaihtelee paljon alueittain. Noin puolessa Suomen maakunnista turve on selvästi tärkein kaukolämmityksen polttoaine.

Suomessa tuotetusta sähköstä turpeen osuus on noin 5 – 8 %.

Turvetta käytetään sähkön ja lämmön tuotannossa suurimmassa osassa sisämaata sekä useissa länsirannikon kaupungeissa ja taajamissa sekä teollisuusvoimalaitoksissa. Turve on tyypillisesti pääpolttoaineena sisämaan lämmitysvoimalaitoksissa. Turpeen rinnalla käytetään kasvavissa määrin puupolttoaineita. Turvetta käytetään myös suunnitellusti useissa puupolttoainetta pääpolttoaineena käyttävissä kattiloissa tukemassa tai täydentämässä puupolttoaineiden käyttöä, tasaamaan puun saatavuuden ja laadun vaihteluita. Kylmimpinä aikoina turpeella varmistetaan riittävä lämmönkehitys.

Kehitysnäkymät

EU:n päästökauppa heikentää turpeen kilpailukykyä muihin polttoaineisiin nähden johtuen turpeen korkeista hiilidioksidipäästöistä. Siksi turvetta käyttävissä laitoksissa on pyritty korvaamaan turpeen käyttöä lisäämällä metsäenergian osuutta mahdollisimman paljon. Toisaalta 2000-luvulla on investoitu paljon uusiin kotimaisten polttoaineiden voimalaitoksiin, jotka voivat hyödyntää sekä puuta että turvetta. Näin ollen turpeen ja puun käytön kokonaismäärä on kasvussa. Kokonaisuudessa turpeen käytön uskotaan pysyvän melko vakaana tulevaisuudessa.

Erityispiirteet

Kotimaisena polttoaineena turpeella on huomattava aluepoliittinen, työllistävä ja energiahuollon varmuutta lisäävä vaikutus. Energiaturpeen käyttö hajauttaa energiantuotantoa ja sopii hyvin sähkön- ja lämmön yhteistuotantoon. Turve sopii myös hyvin käytettäväksi yhdessä puun kanssa. Nykyään rakennettavat leijukerrostekniikkaan perustuvat polttolaitokset soveltuvatkin hyvin monen eri polttoaineen yhteiskäyttöön. Se tuo joustavuutta energiantuotantoon ja tekee mahdolliseksi puun käytön lisäämisen. Turve on yleensä tällaisten laitosten pääpolttoaine hyvän saatavuutensa, suhteellisen tasaisen laatunsa ja puuta paremman lämpöarvonsa vuoksi. Lisäksi turve soveltuu teholtaan pieniin ja suuriin kattiloihin. Nykyinen turpeen tuotanto- ja käyttöteknologia on valmista ja toimintavarmaa.

Turvetuotannon määrissä saattaa olla suuria vuosittaisia vaihteluita säistä riippuen. Turpeenkorjuu ei onnistu märissä olosuhteissa, joten sateisina kesinä tuotantomäärät voivat pudota. Se on aiheuttanut joinakin vuosina toimitusvarmuusongelmia.

Raaka-aineen hankinta

Suomessa on turvemaita yhteensä noin 9 miljoonaa hehtaaria. Turvetuotantoon soveltuvien soiden määräksi arvioidaan n. 1,4 miljoonaa hehtaaria. Turpeen energiavarat ovat suurimmat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Turpeen käyttöä ei siis rajoita turpeen tai turvemaiden riittävyys. Turvetuotannossa on vain noin 1 % turvealasta.

Suurista turveresursseista huolimatta turpeen käytön haasteena on turvetuotannon rajallisuus. Turvetuottajat eivät ole saaneet luvitettua uutta tuotantoalaa kysynnän viimeaikaista kehitystä vastaavasti. Jotta turvetuotanto voisi kattaa turpeen kysynnän tulevaisuudessa, olisi uusia turvesoita otettava käyttöön jopa 50 000 hehtaaria seuraavan noin 10 vuoden kuluessa, kun vanhoja turvetuotantoalueita poistuu tuotannosta.

Ympäristövaikutukset

Turpeen polton päästöt muodostuvat hiilidioksidin lisäksi lähinnä rikkidioksidista, typen oksideista, pölymäisestä tuhkasta ja tuhkaan sitoutuvista raskasmetalleista. Näiden pitoisuudet ovat pienemmät kuin kivihiilen, mutta suuremmat kuin puupolttoaineiden. Päästöjä vähennetään poltto- ja puhdistustekniikoilla kuten muitakin polttoaineita käytettäessä.

Turvetuotannolla on monia ympäristövaikutuksia. Turvetuotantosuot muuttavat maisemaa ja luontoa, kun ne ojitetaan ja niiden kasvillisuus poistetaan. Turvetuotantoalueet muistuttavat lähinnä kynnöspeltoja.

Soiden suojelua ja turvetuotantoa sovitetaan yhteen ohjaamalla uudet turvetuotantoalueet jo ennestään ihmisen toiminnan muokkaamille eli lähinnä ojitetuille soille.

Turvetuotantoalueen vedet ohjataan saostuksen kautta vesistöön. Vesistöön pääsee jonkin verran ravinteita ja kiintoainesta. Vesistöpäästöjä säädellään ympäristöluvituksella ja niitä seurataan jatkuvasti. Vesistövaikutukset ovat nykyaikaisella turvetuotannolla varsin rajalliset ja verrattavissa esimerkiksi ojitettujen talousmietsien päästöihin.

Energiaturpeen korjuussa syntyy myös pölyä. Myös pölyämishaittaa säädellään ympäristöluvalla ja pölypäästöjen vähentämiseksi on kehitetty erilaisia menetelmiä.