Kaukolämmön hinta

Kaukolämpöyrityksen asiakkaana on Suomessa taloyhtiö tai muu kiinteistön omistaja. Käytetty lämpöenergia mitataan asiakaskohtaisesti. Lämmityskustannukset jaetaan asukkaiden kesken yleensä asuntopinta-alan mukaisesti. Asuntokohtainen lämmönmittaus vaatisi huomattavia lisäinvestointeja ja sen mittaustarkkuudessa on vielä kehittämistä.

Suomessa on yleisesti käytössä hinnoittelujärjestelmä, joka jakaantuu:
• liittymismaksuun
• tehomaksuun
• energiamaksuun

Asiakas maksaa kaukolämmitykseen liittymisestään liittymismaksun, jonka suuruus vaihtelee eri paikkakunnilla ja erikokoisilla kiinteistöillä.

Kaukolämmön käyttömaksut muodostuvat energiamaksusta ja sopimustehoon tai sopimusvesivirtaan sidotusta tehomaksusta. Energiamaksun suuruuteen vaikuttavat käytetyt polttoaineet ja lämmönhankinnan muuttuvat kustannukset. Tehomaksulla katetaan pääosin lämmönhankinnan kiinteitä kustannuksia.

Kaukolämpötoiminnan viranomaisvalvonta perustuu Suomessa pääosin kilpailulainsäädäntöön. Kuluttaja-asiakkaiden asemaa turvaa lisäksi kuluttajasuojalaki. Kaukolämpöyritys on kilpailuviraston mukaan määräävässä markkina-asemassa kaukolämpöön liitettyjen asiakkaiden suhteen. Lisäksi hinnoittelua säätelee energiaverotus. Myös päästökaupan vaikutukset on otettava huomioon.

Energiateollisuus ry kerää kaukolämpöyrityksiltä tietoja  kolmen  eri suuruisen uuden asuinrakennuksen kaukolämmön hinnoista kaksi kertaa vuodessa (1.1. ja 1.7.).

Kaukolämmön keskihinta oli 6,3 senttiä kilowattitunnilta vuonna 2012. Noin 28 % kaukolämmön hinnasta on veroja. Hinta vaihtelee paikkakunnittain. Hintatasoon vaikuttaa yleisesti eniten kaukolämmitysjärjestelmän koko. Suurilla paikkakunnilla kaukolämpö tuotetaan energiatehokkaasti yhteistuotannossa sähkön kanssa. Kaukolämpölaitoksen ikä, taajaman rakenne, investointien tehokkuus sekä laitoksen hoito ja omistajan tuottovaatimukset vaikuttavat hintatasoon käytettyjen polttoaineiden lisäksi.