1. Kuluttajaa tulee informoida selkeästi, mistä yhtiöstä myyntipuhelu tulee
Sähkön myyjän on kerrottava kuluttajalle heti puhelinkeskustelun alussa selkeästi nimensä ja yhtiö, jonka sähkösopimuksia hän on myymässä sekä soiton kaupallinen tarkoitus. Lisäksi myyjän tulee kertoa, että uusi tarjous/sopimus koskee vain sähköenergian osuutta. Sähköntoimituksen edellytyksenä on, että asiakkaalla on käyttöpaikkaan voimassa oleva verkkopalvelusopimus, joka on jakeluverkonhaltijan ja sähkönkäyttäjän välinen sopimus, joka koskee käyttäjän tarvitsemaa verkkopalvelua.
Myyjän tulee kertoa asiakkaalle, että mikäli kohteen verkkopalvelusopimus ei ole asiakkaan nimissä, sähkönmyyjä tekee asiakkaan valtuuttamana asiakkaan nimiin myös verkkopalvelusopimuksen kyseiseen käyttöpaikkaan.
Vinkki kuluttajalle:
Tiedosta ero jakeluverkkoyhtiön ja sähköä myyvän yhtiön välillä:
- Paikallinen jakeluverkonhaltija vastaa sähkön siirrosta kotiisi, eli tarjoaa sinulle sähköverkkopalvelua.
- Sähkönmyyjä hankkii ja myy sinulle käyttämäsi sähköenergian.
- Mikäli kuluttajana teet sopimuksen uuden sähköä myyvän yhtiön kanssa, sähkönverkkopalvelusta vastaava yhtiö säilyy samana kuin aiemminkin.
Mikäli kohteen verkkopalvelusopimus ei ole ennestään sinun nimissäsi, myyjä tekee sinun valtuuttamanasi myös verkkopalvelusopimuksen kyseiseen käyttöpaikkaan
sinun nimissäsi. Sähkön myyjän kanssa tehtävä myyntisopimus ja jakeluverkonhaltijan kanssa tehtävä verkkopalvelusopimus pitää olla molemmat saman tai samojen asiakkaiden nimissä.
2. Jos myyntipuhelu tallennetaan, asiakkaalla on oikeus tutustua puhelutallenteeseen
Puheluiden nauhoittaminen on henkilötietojen keräämistä, josta myyjän on kerrottava rekisteröidyille. Tallentamisesta on ilmoitettava ennen nauhoittamisen aloittamista. Pelkkä maininta puheluiden tallentamisesta sähkömyyjän verkkosivuilla ei ole riittävää, sillä rekisteröidyn on saatava tieto silloin, kun henkilötietoja kerätään.
Henkilön oikeus saada tutustua omiin tietoihinsa koskee myös puhelutallenteita, sillä ääni on nauhalle tallentuessaan henkilötieto, jos ihminen on siitä tunnistettavissa. Puhelunauhoitteisiin sisältyy käytännössä aina myös toista henkilöä koskevia henkilötietoja. Tämä ei kuitenkaan ole este rekisteröidyn tarkastusoikeuden toteuttamiselle.
Vinkki kuluttajalle:
Sinulla on oikeus saada tutustua puhelutallenteeseen. Sähkönmyyjällä on pyynnöstä velvollisuus toimittaa sinulle jäljennös tallenteesta. Jäljennös puhelutallenteista voidaan tapauksen mukaan toimittaa kirjallisessa muodossa esimerkiksi litteroituna tai sähköisesti, kuten nauhoitteena.
3. Sopimuksen sisältö tulee avata kuluttajalle yksiselitteisesti
3.1 Sopimuksen sisällön avaaminen puhelinmyynnin aikana
Sopimusta tehtäessä kuluttajan tulee saada ymmärrettävät, kattavat ja riittävän yksityiskohtaiset tiedot sopimukseen liittyvistä seikoista. Myyjän tulee selkeästi kommunikoida, jos käytössä on sopimusehto, joka poikkeaa toimialalla yleisesti käytössä olevista menettelytavoista; esimerkiksi poikkeava irtisanomisaika. Samoin myyjän tulee kertoa, jos määräaikaiseen sopimukseen sovelletaan irtisanomismaksua, joka voidaan periä loppukäyttäjän rikkoessa määräaikaista sähkönmyyntisopimusta. Sähkönmyyjä saa vaatia kuluttajalta laskun maksutapana ennakkomaksua vain kuluttajaan itseensä liittyvästä erittäin painavasta syystä.
Markkinointi ei saa olla totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa. Vertailevan markkinoinnin pitää perustua oikeisiin tietoihin.
Sähkönmyyntisopimuksen hinta voi olla sidottu viitearvoon (ns. pörssisähkösopimus) vain, jos kuluttaja on antanut nimenomaisen tahdonilmaisun sentyyppisen sopimuksen tekemiseksi. Myyjän on annettava ennen sopimuksen tekemistä tiedot pörssisopimuksen tarjoamista mahdollisuuksista, kustannuksista ja riskeistä.
Myyjän tulee puhelinkeskustelun päätteeksi käydä läpi kuluttajan kanssa tekemänsä sopimuksen sisältö.
Vinkki kuluttajalle:
Tutustu huolella sähkönmyyjän lähettämään tarjoukseen ja tarkista, että tiedot vastaavat sitä, mitä puhelimessa on sovittu.
3.2 Puhelinmyynnin kirjallinen jälkivahvistusmenettely
Puhelinmyynnissä on otettu vuoden 2023 alusta alkaen käyttöön kirjallinen vahvistusmenettely kuluttajansuojan parantamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että myyntipuhelun jälkeen sähkönmyyjän on erikseen lähetettävä kuluttajalle tarjous kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Jos kuluttaja ei ole pysyvällä tavalla puhelinkeskustelun jälkeen hyväksynyt tätä sähkönmyyjän toimittamaa tarjousta, kuluttaja ei tule sidotuksi sopimukseen eikä häneltä tällöin saa vaatia maksua.
Vinkki kuluttajalle:
Myyntisopimus ei astu voimaan, jos et vahvista myyjän lähettämää tarjousta. Tutustu siis huolella sähkönmyyjän lähettämään tarjoukseen ja muista vahvistaa se myyjän antamien ohjeiden mukaan, jos haluat tehdä sähkönmyyjän kanssa sopimuksen.
3.3 Kuluttajan tulee saada vahvistus puhelimitse tehdyn sopimuksen jälkeen
Sähkönmyyjän on lähetettävä sopimusvahvistus viivytyksettä ja viimeistään kahden viikon kuluttua sopimuksen tekemisestä. Kuluttajan tulee saada vahvistus uudesta sähkösopimuksesta mahdollisimman pian puhelun jälkeen, ja joka tapauksessa kuitenkin viimeistään ennen sähköntoimituksen alkua.
Sopimusvahvistus lähetetään joko käyttöpaikan osoitteeseen, asiakkaan ilmoittamaan muuhun osoitteeseen tai muuhun sovittuun asiointikanavaan. Asiakkaan ilmoittama osoite voi olla postiosoitteen lisäksi myös esimerkiksi sähköposti- tai muu vastaava asiakkaan ilmoittama yksilöllinen osoite. Käytettäessä sähköisiä asiointikanavia, asiakkaan tulee saada tieto ilmoituksen olemassaolosta sähköisessä asiointipalvelussa ennalta sovittavalla tavalla, esimerkiksi sähköpostitse tai tekstiviestillä. Kuluttajalla on aina oikeus pyytää vahvistus paperisena. Vahvistuksessa pitää olla kattavat tiedot tehdystä sopimuksesta sekä siihen sovellettavista hinnoista ja muista ehdoista. Loppukäyttäjän sopimukseen tai tälle lähetettävään vahvistusilmoitukseen on sisällytettävä yhteenveto keskeisistä sopimusehdoista näkyvästi ja ytimekkäällä ja yksinkertaisella kielellä. Lisäksi ns. pörssisähkösopimusten osalta sopimuksessa tai vahvistuksessa on sähkönmyyjän kerrottava tiedot tällaisen sopimuksen tarjoamista mahdollisuuksista, kustannuksista ja riskeistä sekä sopimuksen edellytyksenä olevista vaatimuksista mittauslaitteistolle.
Kuluttajan tulee saada peruuttamislomake ja -ohje viimeistään vahvistuksen yhteydessä. Jollei sopimusvahvistusta lähetetä, sopimus ei sido kuluttajaa.
Vinkki kuluttajalle:
Lue tarkoin sopimuksesi keskeisimmät ehdot ja tarkista, että ne vastaavat puhelussa sovittua. Tarkista ainakin, mitä vahvistuksessa sanotaan hinnasta, sen muuttumisesta, mahdollisista hinnastoista, sopimuksen kestosta (voimaantulo, sopimuksen mahdollisesta määräaikaisuudesta), toimituksen alkamisajankohdasta tai laskutustavasta. Vahvistuksessa pitäisi olla linkki yleisten ehtojen tallennettavissa olevaan versioon. Voit myös pyytää yleiset ehdot kirjallisena.
4. Sopimuksen kestosta on sovittava selkeästi
4.1 Määräaikainen sopimus
Sähkönmyyjän on informoitava kuluttajaa siitä, mitä määräaikainen sopimus tarkoittaa ja mitä määräajan päättymisen jälkeen tapahtuu. Jos muuta ei ole sovittu, määräaikainen myyntisopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana sopimusajan päätyttyä, jollei sähkönmyyjän kanssa ole tehty uutta myyntisopimusta tai jompikumpi sopijaosapuoli ole irtisanonut sopimusta kahden viikon irtisanomisajalla.
Kuluttaja saa irtisanoa yli kahdeksi vuodeksi tehdyn määräaikaisen myyntisopimuksen kahden viikon irtisanomisajalla, kun se on ollut voimassa kaksi vuotta.
Kuluttajalle etämyynnissä tehdyn sopimuksen mukaisen sähkön toimituksen on käynnistyttävä 90 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekemisestä. Jos sähköntoimitusta ei voida, esimerkiksi asiakkaan voimassa olevan määräaikaisen sopimuksen vuoksi, aloittaa viimeistään 90 vuorokauden kuluttua sopimuksen tekemisestä, sopimus raukeaa. Myyjän on viipymättä ilmoitettava kuluttajalle sopimuksen raukeamisesta.
Kuluttaja-asiakkaalle on sopimusvahvistuksessa ilmoitettava tieto toimituksen alkamisen ajankohdasta ja sopimuksen kestosta/sopimuksen voimaantulohetkestä.
4.2 Toistaiseksi voimassa oleva sopimus
Sopimus voi olla toistaiseksi voimassa oleva. Tällöin sopimus päätetään irtisanomalla se ja sopimus päättyy irtisanomisajan jälkeen. Kuluttajan irtisanomisaika ei voi olla kahta viikkoa pidempi.
Vinkki kuluttajalle:
Ota selvää jo puhelun aikana, oletko tekemässä toistaiseksi voimassa olevaa vai määräaikaista sopimusta. Jos kyse on toistaiseksi voimassa olevasta sopimuksesta, kysy kuinka pitkä irtisanomisaika sopimuksessa on. Vaadi tarvittaessa, että irtisanomisaika on kuluttajan osalta enintään kaksi viikkoa.
5. Kuluttajalla on peruuttamisoikeus puhelimitse tehtyyn sopimukseen
Kuluttajalla on aina 14 vuorokauden peruuttamisoikeus sopimuksen tekemisestä eli puhelusta, jossa sopimus on tehty. Mikäli sähkönmyyjä ei puhelimessa kerro asiakkaalle 14 vuorokauden peruuttamisajasta ja peruuttamismenettelystä, peruuttamisaika on tällöin 12 kuukautta tai 14 vuorokautta siitä päivästä, jona kuluttaja sai kyseiset tiedot.
Jos sähkönmyyjä tarjoaa kuluttajalle mahdollisuuden ilmoittaa peruuttamisesta verkkosivustonsa kautta, sähkönmyyjän on ilmoitettava tällä tavoin toimitetun peruuttamisilmoituksen saapumisesta kuluttajalle viipymättä pysyvällä tavalla.
Vinkki kuluttajalle:
Jos et haluakaan tehdä sopimusta, peru uusi sopimus ajoissa. Lähetä peruuttamisilmoitus uudelle myyjälle peruuttamislomakkeella, vapaamuotoisesti esimerkiksi sähköpostilla tai sähkömyyjän verkkosivuilla, jos sähkömyyjä tarjoaa tähän mahdollisuuden.
6. Kuluttajan on saatava perusteltu tieto hinnanmuutoksista
Sopimusvahvistuksesta on käytävä ilmi hinta, josta myyjä ja kuluttaja ovat puhelimessa sopineet. Määräaikaisen sopimuksen hintaa ei voi muuttaa kesken sopimuskauden paitsi hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen takia. Jos myyntisopimus on toistaiseksi voimassa oleva, hintaa voidaan muuttaa vain sopimusehdoissa mainituin perustein.
Mikäli hinnat muuttuvat, sähkönmyyjän on lähetettävä kuluttajalle vähintään kuukautta ennen muutosta ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Ilmoituksessa on myös mainittava, onko kuluttajalla oikeus irtisanoa myyntisopimus.
Vinkki kuluttajalle:
Tarkista aina, että myyntisopimuksen vahvistuksessa on hinnat, joista puhelimessa sovittiin. Jos hinta on sidottu johonkin viitearvoon, tarkista että viitearvo ja laskentakaava vastaa puhelimessa sovittua.
7. Sähkönmyyjän tulee noudattaa asiallisia kellonaikoja puhelinmyynnissä
Asiakkuusmarkkinointiliitto suosittelee, että kuluttajalle saa soittaa maanantaista perjantaihin 9–20.30 välisenä aikana ja lauantaisin kello 10–18 välisenä aikana, ellei kuluttajan kanssa ole erikseen toisin sovittu.
8. Kuluttajalla on oikeus kieltäytyä puhelinmyynnistä
Kuluttajalla on oikeus kieltää yksittäistä sähkönmyyjää puhelinmarkkinoinnista. Ilmoitus voi olla vapaamuotoinen ja se voidaan esittää esimerkiksi myyntipuhelun aikana. Sähkönmyyjän on ylläpidettävä kieltorekisteriä niistä kuluttajista, jotka ovat antaneet yritykselle markkinointikiellon.
Kuluttajalla on oikeus rajoittaa myös yleisemmin puhelimitse tapahtuvaa markkinointia ns. Robinson-palvelun kautta. Useat sadat yritykset mukaan lukien kaikki suurimmat markkinoijat (Asiakkuusmarkkinointiliiton jäsenyritykset sekä runsas määrä muita yrityksiä ja yhteisöjä) käyttävät rekisteriä säännöllisesti toiminnassaan.
Alaikäisiin ei tule kohdistaa puhelinmyyntiä, ellei huoltaja ole antanut tähän erikseen nimenomaista lupaa. Vaikka seniorit ovat lähtökohtaisesti puhelinasioinnissa samassa asemassa kuin muutkin kohderyhmät, sähkönmyyjän tulee noudattaa erityistä huolellisuutta senioreiden osalta.
9. Ongelmatilanteessa kuluttajan tulee ensisijaisesti olla yhteydessä sähkönmyyjään
Mikäli kuluttajalla on epäselvyyksiä sopimuksenteon jälkeen, hänen kannattaa tarkistaa välittömästi sopimusvahvistus ja olla yhteydessä sähkönmyyjään. Jos sopimusta koskeva ongelma ei ratkea sähkönmyyjän kanssa, kuluttaja voi ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Jos asia ei ratkea, sen voi viedä kuluttajariitalautakuntaan.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeessa on tietoa perusteettoman sähkösopimuksen kiistämisestä.
Kuluttaja voi tehdä sopimattomasta markkinoinnista myös ilmoituksen kilpailu- ja kuluttajavirastolle.
Asiantuntijamme tällä aihealueella
Energiayhtiöiden asiakkuus ja palvelut sekä sopimusehdot, sähkön vähittäismarkkinat, asiakkuustoimikunnan sihteeri
Juridinen neuvonta, tietosuoja ja perintä, digi- ja datalainsäädäntö