Mitä olet etsimässä?

Liikenne ja viestintäviraston määräysluonnoksesta Määräys verkkotietojen toimittamisesta Sijaintitietopalveluun (M71)

Energiateollisuus ry (ET) kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa. ET edustaa energia-alan yrityksiä. Energia-alan tavoitteena on ilmastoneutraali Suomi, mikä vaatii olemassa olevan energiajakeluinfrastruktuurin ylläpitoa ja kehittämistä. Lausuttavana oleva asiakokonaisuus koskettaa erityisesti energian jakelua, jossa tarvitaan johtoja ja laitteita energian jakeluun sekä puhtaan siirtymän edistämiseksi.

Nykyisessä geopoliittisessa tilanne ainoa oikea vaihtoehto on ollut keskeyttää keskitetyn mallin valmistelu ja käyttöönotto. On asiallista, että myös määräystä päädyttiin päivittämään vastaamaan aiemmin ilmoitettua hankkeen valmistelun keskeytystä. Koko yhteiskunnan kaikkien mm. energiayhtiöiden, teleyhtiöiden, kuntien ja vesihuollon tarkkojen infrastruktuuritietojen (sijainti- ja reittitiedot, verkkojen solmupisteet ja verkkojen rakenne) keskittäminen samanmuotoisena yhteen pisteeseen sekä erityisesti tietojen jatkuva siirtely ja ylläpitotoimet olisivat valtava tosiasiallinen riski nykyisessä tilanteessa. Palvelun ja määräyksen jatkovalmistelussa ei voida sivuuttaa mm. nykyistä turvallisuustilannetta, gigabitti-infrastruktuuriasetusta, mahdollisia yhteisrakentamislain päivitystarpeita ja arviointia kriittisen infranstruktuurin tunnistamisesta ja kriisinkestävyydestä.

Mikäli sijaintietietopalvelun kehittämistä päädytään tässä tilanteessa jatkamaan, palvelun kehittämiseen tulee ottaa mukaan johdonomistajat ja palvelun käyttäjät sekä näiden toimialojen näkökulmat. Jatkotyössä tulee ottaa Sijaintitietopalvelun kehittämisessä mukana ollut mm. verkkojen omistajia ja palvelujen käyttäjiä edustava asiantuntijaryhmä mukaan keskustelevaan ja aktiiviseen valmisteluun, jotta palvelusta tulee käyttäjille käyttökelpoinen.

Olisi tärkeää käydä perustavanlaatuinen keskustelu myös määräyksen tarkoituksesta, tavoitteista ja palvelun toimintatavasta eikä määräystä tällaisenaan tulisi saattaa voimaan myöhemminkään. Sijaintitietopalvelun kehittäminen on jo kärsinyt merkittävistä viivästyksistä, viestinnän ja läpinäkyvyyden puutteesta ja hankeen tavoitteet ja toteuttamistavat ovat osin olleet johdonomistajille epäselviä. Palvelulle ei ole tietääksemme esitetty selkeitä konkreettisia tavoitteita, eikä siten ole voitu arvioida, miten palvelun käyttöönotto johtaisi näiden tavoitteiden toteutumiseen. Tavoitteille ei ole esitetty määrällisiä tavoitteita, ei ennakkoselvityksiä vahinkomääristä tai -tyypeistä eikä näin myöhemminkään voida tehdä osoitettua seurantaa palvelun toimivuudesta.
Mikäli sijaintietietopalvelun kehittämistä päädytään tässä tilanteessa jatkamaan, toimiala näkee, että Traficomin aiemmin esittämä hajautettu malli variaatio B tarjoaa tiedontarvitsijalle nopeasti ja kootusti tilannetietoa sekä yhden pisteen asiointia kaikkien kaivualueella toimivien johdonomistajien kanssa – mallissa ei ole tarve siirrellä tarpeettomasti tietoja tai jakaa tarpeettomia tietoja kysyjälle. Johdonomistajat ja verkkotoimijat eivät voi luopua eivätkä tule luopumaan omista verkkotietojärjestelmistään operatiivisista syistä, ja kaikki näiden lisäksi tulevat velvoitteet ja järjestelmät tarkoittaisivat minimiä laajempaa jakelua ja tietojen lisäisten kopioiden säilyttämistä.

Hankkeen aikana on esitetty paljon ennakkokäsityksiä ja mielipiteen omaisia perusteluja palvelun tarpeellisuudesta ja tiettyjen valintojen/valintamahdollisuuksien tarpeellisuudesta. Monet ennakkokäsitykset eivät vastaa toimialan käsityksiä mm. vaurioihin johtavien virhearvioiden synnystä ja tiedontarpeista. Päätösten tulisi perustua faktoihin (esimerkiksi tilastot, vuoropuhelu toimialojen kanssa tai selkeästi asetettuihin tavoitteisiin).


Määräyksessä M71 on alusta pitäen pyritty antamaan yksityiskohtaisia tavoitteita verkkotietojen tarkkuudelle. On tärkeää pitää tällaiset tallentamiseen ja kartoittamiseen liittyvät velvoitteet ja tiedonkyselijälle annettavan tiedontarpeen arviointi erillään. Monestikaan käytännön työssä tietoa ei tarvita tai pystytä hyödyntämään tällaiselle tarkkuudella, kuin sitä velvoitetaan tallentamaan.

Johdonomistajilla tulee säilyttää mahdollisuus suoraan informoida, ohjeistaa ja ohjata kaivajia, suunnittelijoita ja tiedon tarvitsijoita sekä tarvittaessa paikan päällä tehdä tarvittavat maastoselvitykset ja johtonäytöt. Verkkoyhtiöillä on tulevaisuudessakin merkittävä määrä erittäin tarkan näköistä johtotietoa, jonka sijaintitieto on tosiasiallisesti liian epätarkkaa kaivu- ja suunnittelutöihin eikä sijaintitietoa ole aiempina vuosikymmeninä tallennettu, saati onnistuttu digitoimaan, sellaisella tarkkuudella kuin mihin määräys on pyrkinyt. Johdonomistajilla täytyy säilyttää mahdollisuus suoraan informoida, ohjeistaa ja ohjata kaivajia, suunnittelijoita ja tiedon tarvitsijoita sekä tarvittaessa paikan päällä tehdä tarvittavat maastoselvitykset ja johtonäytöt.

Johdonomistajalla tulee myös säilyttää mahdollisuus tarjota ja kehittää, myös kaupallisesti, monipuolisia palveluita suoraan ja vaikuttaa tällaisten johtoselvitysten hinta- ja palvelukehitykseen. Laadukkaita ja toimivia palveluita on ollut saatavilla johdonomistajilta sekä kaupallisilta toimijoilta ja kunnilta jo pitkään – palvelut ovat toimineet tiiviissä yhteistyössä johdonomistajien kanssa ja voineet varmistaa johtojen ja rakenteiden todelliset sijainnin myös maastossa.

Lataa LVM Maarays verkkotietojan toimittamisesta sijaintipalveluihin_20250228 (PDF)

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Harri Hillamo

Asiantuntija

Verkot ja palvelut

Harri Hillamo

Asiantuntija

Verkot ja palvelut

+358 50 440 9673

Siirry takaisin sivun alkuun