Energiateollisuus arvioi, että Suomen energiajärjestelmään, eli energiantuotantoon, – verkkoihin ja varastoihin on investoitava lähes 7 miljardia euroa vuosittain 2040 saakka, jotta rakennetaan riittävä energiapohja vientiteollisuuden ja puhtaan siirtymän kasvulle. Suomella on mahdollisuus kasvattaa puhdasta sähköntuotantoa 2,8-kertaiseksi pääasiassa markkinaehtoisesti ja yksityisesti rahoitettuna. Suomen potentiaali puhtaan talouden kasvusta voi kuitenkin toteutua vain, jos onnistumme vaihtelevan uusiutuvan sähköntuotannon lisäksi kehittämään energian siirron ja toimitusvarmuuden, sekä sähköjärjestelmän tasapainottamisen edellytyksiä mittavasti. Esimerkiksi jakeluverkkojen siirtokykyä on kasvatettava 160 % vuoteen 2040 mennessä, jotta mm. Mittelstand kokoluokan energiankäyttäjät ja toisaalta näitä palveleva pientuotanto saadaan liitettyä sähköverkkoon eri puolilla Suomea. Lisäksi tarvitaan yli kymmenen uutta etelä-pohjoissuuntaista kantaverkkoyhteyttä ja rajasiirtoyhteyksien tuplaaminen nykyisestä.
Energiainfraan, teollisuuden joustoihin, verkkokapasiteetin kasvattamiseen, energian varastointiin ja säätövoimaan mm. pumppuvesivoimalla tai vetytalouden infraan ja näihin kaikkiin liittyvien uusien teknologioiden alkuvaiheen soveltamiseen liittyy rahoituskohteita, joissa Tesi voi toimia merkittävänä katalyyttinä hankkeiden toteuttamisessa. Näin toimiessaan se loisi samalla edellytyksiä seuraaville sijoituskohteilleen teollisen kokoluokan energiaa käyttävien investointien toteuttamiseksi
Asiantuntijamme tällä aihealueella

Energiapolitiikka, teollisuuspolitiikka, energiateollisuuden visio ja strategia, edunvalvonta, vetytalous ja puhtaat kaasut