Energiateollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua ilmastovuosikertomuksesta.
Kasvihuonekaasupäästöt vähenivät päästökauppasektorilla peräti 19 % ja taakanjakosektorilla noin 5 % vuonna 2023. Maankäyttösektori oli pieni hiilinielu, mutta tiedot ovat vielä ennakkotietoja ja voivat muuttua.
Päästökauppa ohjaa tehokkaasti päästökauppasektorilla investointeja puhtaisiin teknologioihin. Ydin- ja tuulivoiman merkitys energiantuotannossa kasvoi, ja samalla
kivihiilen kulutus puolittui sekä turpeen kulutus laski.

Sähköistyminen kirittää päästövähennyksiä liikenteessä ja lämmityksessä. Päästöperusteinen autovero sekä ominaispäästöjen huomioiminen työsuhdeautojen eroedun laskennassa ovat tärkeitä kannustimia valita uudeksi autoksi sähköauto. Sähköautojen myyntiosuudet ovat kuitenkin jonkin verran pienentyneet vuoden 2024 alusta alkaen. Taloyhtiöiden ja työpaikkojen sähköautojen latauspisteiden avustukset olivat hyvin suosittuja ja edistivät tarvittavan latausinfran rakentamista. Tuelle ei myönnetty uutta määrärahaa vuodelle 2024. Liikenteessä sähköistymisen ohella jakeluvelvoite edistää päästövähennyksiä. On tervetullutta, että jakeluvelvoitteeseen ehdotetaan omaa kiintiötä synteettisille polttoaineille, joiden tuotanto ja käyttö paitsi alentavat liikenteen päästöjä, myös luovat edellytykset uudelle teolliselle toiminnalle.
Teollisen lämmöntuotannon siirto teollisuuden sähköveroluokkaan mahdollisti ja mahdollistaa lämmöntuotannon sähköllä, kun sähkö on edullista. Tämä vähentää sekä fossiilisen energian että bioenergian käyttöä.
Jätteiden käsittelyn kokonaispäästöjä alentavat jätteen syntymisen ehkäisy, materiaalikierrätys sekä residuaalijätteen polttokäsittely energiaksi.

Ilmastovuosikertomus antaa katsauksen paitsi toteutuneeseen päästökehitykseen, myös siihen, miten Suomen ilmastolaissa määritellyt tavoitteet sekä EU:ssa sitouduttuihin velvoitteisiin ollaan pääsemässä. Sekä taakanjakosektorilla että maankäytössä ollaan jäämässä sekä omista tavoitteista että velvoittavista EU-tavoitteista. Maankäyttösektorilla lisätoimien tarve on ilmeisin.
Hallitusohjelmassa kiinnitetään aivan oikein huomiota oikea-aikaisten ja -suhtaisten harvennushakkuiden tekoon huolehtien myös taimikonhoito- ja ensiharvennusrästeistä. Ilmastovuosikertomuksessa nostetaan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman (MISU) toimeenpano ja erityisesti turvemaiden päästöjä vähentävät toimet metsä- ja
maataloudessa.
Asiantuntijamme tällä aihealueella

Ilmastopolitiikka, päästökauppa
- 11.11.2024 Ilmastotoimien rahoitus ja ilmastojohtajuus haussa COP29-kokouksessa Bakussa
- 30.11.2023 COP28