ET kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto ja toteamme kantanamme seuraavaa.
Liite 1 TASEVASTUUTA JA TASESELVITYSTÄ KOSKEVA KÄSIKIRJA – OSA 2: FINGRID OYJ:N YLEISET TASESELVITYKSEN EHDOT
6 Tasevastaavien asettamat vakuudet
Tasevastaavien minimivakuusvaadetta esitetään nostettavaksi 40 000 eurosta 200 000 euroon. ET:n näkemyksen mukaan uusi taso vastaisi paremmin nykymarkkinan kasvanutta riskitasoa ja paikkaisi myös dynaamisen vakuuskaavan puutteita kattamalla vastapuoliriskit uusien tasevastaavien osalta. Täten pidämme pitää minimivakuusvaateen korotusta oikeasuuntaisena ja hyväksyttävänä.
Haluamme kuitenkin huomauttaa, että minimivakuusvaateen korottaminen kasvattaa markkinalle pääsemisen kynnystä ja voi siten vaikuttaa negatiivisesti kilpailuun ja markkinan tehokkuuteen. Minimivakuusvaateen määräytymisen tulee olla läpinäkyvää ja vakuusvaateiden tulee perustua tosiasiallisiin kustannuksiin ja riskeihin, joten vakuusvaateen määräytymisen perusteita ja minimitason vaikutuksia olisi suotavaa avata ja analysoida avoimemmin.
Liite 2 MASKUKOMPONENTIT JA MAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN
Ei kommentteja.
Asiantuntijamme tällä aihealueella
Sähkön tukkumarkkinat, finanssisääntely ja -markkinat