Kone ja tuotantotekniikan sekä prosessiteollisuuden perustutkinnot ovat nykyisiltä sisällöiltään monipuolisia ja antavat hyvän peruspohjan omien alojensa työtehtäviin, mutta niiden yhdistäminen laaja alaiseksi teollisuuden perustutkinnoksi sisältää merkittäviä riskejä. Osaamisperusta voi jäädä liian yleiseksi, eikä tutkinto välttämättä tuota työelämän näkökulmasta selkeästi tunnistettavaa ammattiosaamista. Monipuoliset teollisuuden työtehtävät edellyttävät usein vahvaa alakohtaista perusosaamista, jota syvennetään ja täydennetään työuran aikana.
Energiateollisuus ry ei pidä myöskään tarkoituksenmukaisena ratkaisuna laajentaa kokeilua ottamalla mukaan lisää tekniikan alan perustutkintoja, sillä tämä lisäisi osaamisen hajautumista entisestään. Teollisuuden osaamistarpeisiin vastataan paremmin kehittämällä nykyisiä perustutkintoja ja niiden valinnaisuutta sekä vahvistamalla alakohtaisia osaamispolkuja, sen sijaan että luodaan uusi, liian yleinen tutkintokokonaisuus.
Millaisia mahdollisuuksia tai uhkia/riskejä mahdollisessa teollisuuden perustutkinto-kokeilussa tulisi huomioida?
Mahdollisessa teollisuuden perustutkintokokeilussa on tunnistettavissa useita merkittäviä uhkia ja riskejä.
Keskeinen riski liittyy osaamisen hajautumiseen. Laaja-alaisen tutkinnon myötä opiskelijoiden osaamisprofiili voi jäädä liian yleiseksi, jolloin on epäselvää, mihin työtehtäviin he tosiasiallisesti valmistuvat. Tämä voi heikentää tutkinnon tuottaman osaamisen selkeyttä sekä opiskelijoiden asemaa työmarkkinoilla.
Toinen merkittävä riski on se, ettei työelämä tunnista tutkinnon tuottamaa osaamista riittävän selkeästi. Mikäli tutkinnon sisältö ja osaamisprofiili eivät ole työnantajien näkökulmasta helposti ymmärrettäviä ja verrattavissa nykyisiin tutkintoihin, voi tämä vaikeuttaa työllistymistä ja heikentää tutkinnon uskottavuutta.
Lisäksi on arvioitava oppilaitosten valmiuksia toteuttaa uutta, laaja-alaista tutkintoa laadukkaasti. Riittääkö oppilaitoksissa substanssiosaaminen sekä henkilöstö- ja taloudelliset resurssit näin laajan tutkinnon toteuttamiseen, jotta opetuksen laatu ei heikkene? Mahdollisen teollisuuden perustutkintokokeilun aikana on huolehdittava, että kone- ja tuotantotekniikan ja prosessiteollisuuden perustutkintojen tuottamaa osaamista on saatavilla myös erillisinä tutkintoina.
Näiden riskien vuoksi on olennaista, että mikäli ehdotettu kokeilu toteutetaan, se suunnitellaan huolellisesti, rajataan selkeästi ja resursoidaan riittävästi, jotta tutkinnon tavoitteet, työelämävastaavuus ja koulutuksen laatu voidaan varmistaa.
Puollan teollisuuden perustutkinto-kokeilun aloittamista
EI
Perustelut vastauksellesi (KYLLÄ / EI) ja mielipiteesi teollisuuden perustutkinto-kokeilusta
Energiateollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotetusta teollisuuden perustutkintokokeilusta. Energia-ala on keskeinen toimija puhtaan siirtymän toteutumisessa sekä yhteiskunnan huoltovarmuuden perusta. Teolliset investoinnit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana olleet noin 10 miljardia euroa vuodessa, josta energia-alan osuus vuosittain on ollut noin kolmannes. Näiden investointien toteutuminen ja investointivarmuuden säilyminen edellyttävät korkeatasoista ammatillista osaamista, minkä vuoksi ammatillisen koulutuksen kehittäminen ja koulutuksen laadun varmistaminen ovat energia-alan näkökulmasta keskeisiä.
Energiateollisuus ry katsoo, että teollisuuden perustutkinnon tutkintokokeiluun liittyy merkittäviä riskejä osaamisen hajautumisen, työelämän heikon tunnistettavuuden sekä koulutuksen laadun ja resurssien riittävyyden näkökulmasta. Laaja alainen tutkinto voi johtaa epäselvään osaamisprofiiliin, mikä heikentää tutkinnon työmarkkina arvoa ja valmistuvien asemaa työelämässä.
Energiateollisuus ry näkee myös, ettei kokeilulla haeta todellisia ratkaisuja työelämän kohtaanto-ongelmiin, vaan pikemminkin koulutusjärjestelmän rakenteellisiin haasteisiin. Ammatillisia perustutkintoja ja niiden määrää on perusteltua tarkastella kriittisesti ja kehittämistarpeisiin vastata, mutta ehdotettu teollisuuden perustutkintokokeilu ei ole tarkoituksenmukainen lähtökohta tähän työhön.
Asiantuntijamme tällä aihealueella
Koulutus, osaaminen ja alan vetovoima