Mitä olet etsimässä?

Kiinteistöt energiamurroksessa -hankkeen loppuraportti – Sähkötutkimuspoolin julkaisu

Vanguard Consultingin, Granlundin ja Aalto-yliopiston toteuttama tutkimushanke ”Kiinteistöt energiamurroksessa” on valmistunut. Hankkeen tavoitteena oli selvittää energiamurroksen vaikutuksia kiinteistöliiketoimintaan ja löytää uusia ratkaisumalleja yhteistyössä energia-alan kanssa.

Hankkeessa käytiin läpi laajasti eri teknologioiden kehittymisen vaikutuksia ja sen työpajoissa oli vahva edustus energia- ja kiinteistöaloilta. Työpajoissa nostettiin esille syitä, miksi esimerkiksi sähkön kulutusjousto ei ole vielä laajasti käytössä. Hanke tuotti myös ehdotuksia, miten kehitystä voisi nopeuttaa.

Hankkeen keskeinen anti oli eri alojen osaajien kokoaminen yhteen ja ajatusten jalostaminen yhdeksi konkreettisia toimenpiteitä ehdottavaksi paketiksi.

Sähkötutkimuspooli oli hankkeen päärahoittaja

Lataa Kiinteistot_energiamurroksessa_-_ST-Pooli_raportti_20220915 (PDF)

Asiantuntijamme tällä aihealueella

Tuukka Heikkilä

Asiantuntija

Verkot ja palvelut

Tuukka Heikkilä

Asiantuntija

Verkot ja palvelut

+358 40 828 1570

Siirry takaisin sivun alkuun