Vanguard Consultingin, Granlundin ja Aalto-yliopiston toteuttama tutkimushanke ”Kiinteistöt energiamurroksessa” on valmistunut. Hankkeen tavoitteena oli selvittää energiamurroksen vaikutuksia kiinteistöliiketoimintaan ja löytää uusia ratkaisumalleja yhteistyössä energia-alan kanssa.
Hankkeessa käytiin läpi laajasti eri teknologioiden kehittymisen vaikutuksia ja sen työpajoissa oli vahva edustus energia- ja kiinteistöaloilta. Työpajoissa nostettiin esille syitä, miksi esimerkiksi sähkön kulutusjousto ei ole vielä laajasti käytössä. Hanke tuotti myös ehdotuksia, miten kehitystä voisi nopeuttaa.
Hankkeen keskeinen anti oli eri alojen osaajien kokoaminen yhteen ja ajatusten jalostaminen yhdeksi konkreettisia toimenpiteitä ehdottavaksi paketiksi.
Sähkötutkimuspooli oli hankkeen päärahoittaja
Asiantuntijamme tällä aihealueella
Sähkötutkimuspoolin asiamies, verkkosäännöt, kyberturvallisuus, sähkön pientuotannon liittäminen, sähköinen liikenne