Yli miljoona
suomalaista, eli noin 30 % suomalaisista asiakkaista, on kyselyn mukaan
kirjautunut jakeluverkonhaltijansa ja/tai myyjänsä
kulutusraportointipalveluun. Palveluun kirjautuneista vajaalla
kolmanneksella (30 %) palvelun käyttö oli säännöllistä. Sen lisäksi, että
asiakkaat ovat löytäneet raportointipalveluiden pariin, enemmistö käyttäjistä
on tyytyväisiä palveluihin.
”Kulutusraportointipalveluille on selvä tarve. Julkinen
keskustelu vielä lisää palveluiden käyttöä. Suuren uutisoinnin jälkeen on havaittavissa
piikki käyttäjämäärissä”, toteaa Energiateollisuus ry:n markkina-asiantuntija Riina Heinimäki.
”Nyt
yhtiöillä on hyvä mahdollisuus lunastaa asiakkaiden odotuksia ja kehittää
sähköisiä kanavia entistä paremmiksi, kun palveluihin kohdistuu iso kiinnostus.”
Useimmat
palveluista tarjoavat tuntiraportoinnin lisäksi mahdollisuuden tarkastella
mittaustietoja päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositasolla. Enemmistö
palveluista tarjoaa myös vertailumahdollisuuden asiakkaan aikaisempaan
vastaavan ajanjakson kulutukseen. Sen sijaan vasta muutamissa vastanneiden
yhtiöiden palveluissa on vertailu muihin vastaaviin
sähkönkäyttäjiin.
Lähes kaikissa
palveluissa on mukana myös asiakkaan oman pientuotannon raportointi. Monissa on
myös monipuolisesti muita palveluita, kuten lämpötilatietojen ja hintatietojen
raportointi. Monella jakeluverkkoyhtiöllä on palvelussaan myös sähkönjakelun
toimitusvarmuuteen liittyviä osioita, kuten sähkö- ja huoltokatkotiedot,
vikailmoituskanavat ja keskeytysvahtipalvelun tilaus.
Kysely
toteutettiin ET:n sähköverkko- ja sähkökauppajäsenille marraskuussa 2022.
Kysely oli anonyymi, eikä vastaajan eikä vastaajayhtiön nimeä ole käytettävissä
tuloksia analysoitaessa.
Vastaajamäärä
oli 37, joista verkonhaltijoita oli 30 ja myyjiä 7. Verkonhaltijoiden osalta
kattavuus on edustava. Kyselyyn vastanneiden osuus kaikista käyttöpaikoista on
noin 75 %.
Asiantuntijamme tällä aihealueella

Energiayhtiöiden asiakkuus ja palvelut sekä sopimusehdot, sähkön vähittäismarkkinat, asiakkuustoimikunnan sihteeri