Materiaalipankki

Materiaalipankki

On vain yksi hyvä asia, tieto, ja yksi paha asia, tietämättömyys. - Sokrates

Vuoden ilmastoteko 2017 on Fortumin Kiertotalouskylä

Julkaistu: 18.05.2017

Energiateollisuuden kestävän kehityksen foorumi valitsi Vuoden ilmastoteoksi Fortum (ent. Ekokem) Kiertotalouskylä-hankkeen. Riihimäellä sijaitsevaan Kiertotalouskylään tulee vuodessa jopa 100 000 tonnia yhdyskuntajätettä kierrätettäväksi. Hanke lisää kuluttajien mahdollisuuksia mm. muovinkierrätykseen.

Riihimäen Kiertotalouskylässä jätteet muuntuvat hyödykkeeksi Ekojalostamon, Muovijalostamon ja Gasumin biokaasulaitoksen kautta. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste nousee siellä 50 prosenttiin ja hyötykäyttöaste 98 prosenttiin. Kiertotalouskylä lisää ihmisten valintamahdollisuuksia etenkin muovinkierrätykseen, mihin ei aiemmin ole Suomessa ollut mahdollisuutta. Maailmassa ainoa laatuaan oleva konsepti on monistettavissa myös ulkomaille.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoo, että Riihimäen kiertotalouskylä on ensimmäisiä suuria kiertotaloushankkeita Suomessa.

–Resurssien kustannustehokkaaseen käyttöön perustuva kiertotalous on ajankohtainen malli Euroopassa ja maailmalla. Riihimäen kiertotalouskylä on suunnannäyttäjä ja esimerkki siitä, mitä Suomessa osataan. Uskon, että se kannustaa kiertotalousinnovaatioihin myös muita toimijoita niin julkisella kuin yrityssektorilla, Pokka sanoo.

Yleisöäänestyksen voittaja Kirkkokallion vihreä energiapuisto

Kiertotalous nousi tänä vuonna myös yleisöäänestyksen voittoteemaksi. Äänestyksen voitti Vatajankosken Sähkö Oy Kirkkokallion vihreän energiapuiston hankkeella. Honkajoella sijaitsevan Kirkkokallion yritykset tuottavat yhteistyössä energiaa kiertotalouden periaatteella. Alueen biokaasulaitos käsittelee vuodessa useita kymmeniä miljoonia kiloja jätettä, joka jalostetaan kiertotalouden prosesseissa energiaksi. Energiapuiston toiminnan mahdollistaa yritysten laaja yhteistyö. Vatajankosken Sähkön lisäksi yhteistyössä ovat mukana Honkajoki Oy, KKK-vihannes Oy, Lihajaloste Korpela Oy, Honkatarhat Oy, Hevikolmio Oy, Honkajoen tuulipuisto ja Gasum Oy.

Kirjoituskilpailu yläasteikäisille

Vuoden ilmastoteko -hankkeen rinnalla järjestetään vuosittain ilmastoaiheinen kirjoituskilpailu yläasteikäisille nuorille. Kirjoituskilpailun tämän vuoden voittajat ovat:

  • Onni Kesälahti, Karkkilan yhteiskoulu (7.-luokkalaisten sarja)


  • Hilda Kusnetsov, Kurikan yhteiskoulu (9.-luokkalaisten sarja)

  • Katariina Vehkala ja Janina Viitanen, Siikaisten yhtenäiskoulu (8.-luokkalaisten sarja)

Faktaa: Vuoden ilmastoteko

  • Vuoden ilmastoteko -tunnustus myönnetään vuosittain yritykselle tai yhteisölle, joka on toteuttanut ilmastonmuutosta hillitseviä kehittämishankkeita tai muutoin toiminnallaan hillinnyt ilmastonmuutosta.

  • Tunnustuksen arviointikriteerejä ovat hankkeen konkreettisuus, näkyvyys ja osallistavuus.

  • Voittajan valitsee Energiateollisuuden kestävän kehityksen foorumi. Foorumin puheenjohtaja on ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka.

  • Tänä vuonna tunnustusta haki kaikkiaan 19 hanketta.

 

Lisätiedot

Fortum: Waste Solutions, VP Kalle Saarimaa, puh. 041 503 1337, kalle.saarimaa@fortum.com

Gasum: Ari Suomilammi, johtaja, tuotanto ja hankinta, biokaasu
p. 0400 656 651, etunimi.sukunimi(a)gasum.fi, www.gasum.fi

Vatajankosken Sähkö: Toimitusjohtaja Petri Paajanen, puh. 044 578 2275, petri.paajanen@vatajankoski.fi

Energiateollisuus ry: Viestinnän asiantuntija Eija Avellan, puh. 09 5305 2107, eija.avellan@energia.fi

Eija Avellan

Eija Avellan
Asiantuntija
Edunvalvonta ja viestintä

Materiaalityyppi:
Tiedotteet