Materiaalipankki

Sähkönjakelun luotettavuus aikaisempaa parempi – toimitusvarmuusinvestoinnit tehoavat

Julkaistu: 20.06.2018 Päivitetty: 20.06.2018

Energiateollisuuden (ET) keskeytystilaston mukaan sähkönjakelu oli vuonna 2017 keskeytyneenä noin 80 minuuttia sähkönkäyttäjää kohden. Taso on parempi kuin aikaisempina vuosina. Sähkönjakelun luotettavuuden parantamiseen tähtäävät investoinnit ovat johtamassa toivottuun tulokseen. Verkkojen uusiminen on parhaillaan käynnissä, ja verkkojen on määrä olla kunnossa vuoden 2028 loppuun mennessä.

Sähkönkäyttäjän kokema keskimääräinen keskeytysaika asemakaava-alueella oli viime vuonna 25 minuuttia. Asemakaava-alueiden ulkopuolella sähkötön aika oli keskimäärin 4 tuntia. Keskimääräisesti asiakas koki viime vuonna 1,7 sähkökatkoa. Viime vuosi oli sääolosuhteiden puolesta hieman keskimääräistä helpompi. 

Suurin osa sähkökatkoista johtui myrskyjen sekä lumen ja jääkuorman aiheuttamista vioista. Viime vuonna kuitenkin suunniteltujen työkeskeytysten osuus oli poikkeuksellisen suuri, ja lähes 20 prosenttia oli ns. suunniteltuja työkeskeytyksiä. Näiden taustalla ovat sähköverkon laajat uudistustyöt. Valtaosa katkoista hoidettiin verkostoautomaation avulla, jolloin asiakkaan kokema keskeytys jäi sekuntitasolle.

Verkkoyhtiöiden mittavat toimitusvarmuusinvestoinnit näkyvät sekä tilastoissa että käytännössä.

– Sähköverkkoja uusitaan parhaillaan noin 800 miljoonalla eurolla vuodessa. Taustalla on sähkömarkkinalaissa asetetut sähkön toimitusvarmuusvaatimukset ja nyky-yhteiskunnan riippuvuus sähköstä, Energiateollisuuden johtaja Kenneth Hänninen sanoo. 

Urakan on määrä olla valmis vuoden 2028 loppuun mennessä. Silloin asiakkaan kokema sähkökatko ei saa kestää asemakaava-alueella yli kuutta tuntia ja asemakaava-alueen ulkopuolella yli 36 tuntia. Investoinnit näkyvät myös verkkopalvelumaksuissa. Ensi vuosikymmenen loppuun mennessä Suomen jakeluverkon toimitusvarmuutta on parannettu kaikkiaan 8,6 miljardilla eurolla.

Toimitusvarmuusinvestointien vaikutukset olivat nähtävissä jo viime talvena. Vaikka erittäin poikkeuksellinen lumitilanne aiheutti merkittävää haittaa sähkönjakelulle, häiriöt jäivät aikaisempaa vähäisemmiksi.

– Ilmajohtoja on korvattu maakaapelein ja johtoja on siirretty metsistä tienvarsille. Metsässä olevien johtojen säävarmuutta on parannettu vierimetsiä hoitamalla, Hänninen avaa.

Vuoden 2017 keskeytystilasto perustuu 62 jakeluverkonhaltijan keskeytystietoihin. Tilasto kattaa 98 % Suomen jakeluverkkojen johtopituudesta. Tilasto on ladattavissa täältä.

Lisätiedot
Johtaja Kenneth Hänninen, puh. 050 320 2439, kenneth.hanninen@energia.fi


Kenneth Hänninen

Kenneth Hänninen
Johtaja
Energiaverkot

Materiaalityyppi:
Tiedotteet
Kategoriat:
Energiateollisuus ry
Sähköverkot