Materiaalipankki

Sähkön merkitys yhteiskunnassa kasvaa myös tulevaisuudessa – ilmastohaasteeseen vastaaminen edellyttää säävarmaa sähköverkkoa

Julkaistu: 29.11.2018 Päivitetty: 29.11.2018

Suomen suurin energia-alan järjestö Energiateollisuus (ET) painottaa, että sähkön merkitys yhteiskunnassa kasvaa jatkuvasti.

-      Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu edellyttää sähkön käytön tuntuvaa lisäämistä. Sähköverkkoyhtiöt vastaavat haasteeseen varmistamalla jokaiselle suomalaiselle varman sähkön saannin, johtaja Kenneth Hänninen korostaa.

Selvitysmies, professori Jarmo Partanen perustelee tänään julkistetussa selvityksessään sähkön siirtohintojen nousua. Selvitys osoittaa, että siirtohintoja on nostanut sähkön merkityksen yhteiskunnallinen kasvu ja tarve vahvistaa sähkön toimitusvarmuutta. Taustalla ovat 2000-luvulla esiintyneet myrskyistä ja lumikuormista johtuneet sähkökatkot, niiden jälkeen sähköyhtiöille asetetut velvoitteet sekä ikääntyvän verkon uusiminen. 

ET:n Hänninen muistuttaa, että vika-alttiita ilmajohtoja korvataan parhaillaan maakaapeleilla.

-      Energiavirastolle keväällä toimitettujen kehittämissuunnitelmien mukaan vuosina 2014–2028 verkkoyhtiöiden kokonaisinvestointitarpeet ovat noin 9,5 miljardia euroa.

Rahasta merkittävä osa jää Suomeen, kun verkkoyhtiöt arvioivat investointien kotimaisuusasteeksi 70–90 prosenttia. Mukana ovat verkot ja työkustannukset. Työt puolestaan tehdään pääosin alueellisin ja kotimaisin voimin.

-      Jotta yhteiskunnalle välttämättömät investoinnit ovat mahdollisia, on siirtohintoja korotettava, Hänninen muistuttaa.

Selvitysmies Partanen ehdottaa tasoitusjakson pidentämistä yhtenä keinona hillitä sähkön siirtohintoihin kohdistuvia korotuspaineita.

-      Muutos on välttämätön. Tasoitusjakson pidentäminen hillitsisi hinnankorotuspaineita ja tarkoittaisi asiakkaille tasaisempia siirtomaksuja, toteaa johtaja Kenneth Hänninen Energiateollisuudesta.

Käytännössä kyse olisi saman suuruisen siirtomaksumäärän keräämistä nykyistä pidemmällä aikavälillä. Siirtomaksun hinnoittelun valvonta perustuu tätä nykyä Energiaviraston valvomiin neljän vuoden jaksoihin, ja verkkoyhtiön on tasattava hinnoittelu aina seuraavan jakson aikana.

Hänninen korostaa, ettei muutos lisäisi verkkoyhtiöiden tuloja. Se mahdollistaisi kuitenkin tarvittavat investoinnit nykyistä maltillisemmin hinnankorotuksin.

Lisätiedot

Johtaja Kenneth Hänninen, p. 050 320 2439

Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja.

Kenneth Hänninen

Kenneth Hänninen
Johtaja
Energiaverkot

Materiaalityyppi:
Tiedotteet
Kategoriat:
Energiateollisuus ry
Sähköverkot