Materiaalipankki

Energiateollisuus: Sähkön ja kaukolämmön päästöt vähenevät arvioitua nopeammin – ennakoitava politiikka mahdollistaa ilmastotoimet

Julkaistu: 07.12.2018 Päivitetty: 07.12.2018

Energiasektorin päästöt ovat puolittuneet kymmenen viime vuoden aikana. Energiateollisuus arvioi, että sähkön ja kaukolämmön päästöt puolittuvat nykyisestä ensi vuosikymmenellä ja vähenevät marginaaliin 2030-luvulla. Tällöin energia-ala saavuttaa osaltaan hiilineutraaliustavoitteen.

- Energia-alan ilmastotoimien nopeus ylittää aikaisemmat arviot. Suuret investoinnit, teknologiset edistysaskeleet ja alan sitoutuminen ilmastotavoitteiden saavuttamiseen mahdollistavat välttämättömät päästövähennykset, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä sanoo.

Yhteiskunnan muilla sektoreilla päästöjen vähentämisessä on edessä suuri urakka. Sähkö ja kaukolämpö ovat keinoja, joilla muiden sektoreiden päästöjä voidaan vähentää.

 

Puupolttoaineiden hankinta on tulevan vuosikymmenen haaste

Kaukolämmöntuotannon päästöt laskevat aiempia arvioita nopeammin, kun fossiilisista polttoaineista siirrytään uusiutuviin ja kierrätettyihin energialähteisiin.

- Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytön vähentämisen nopeus ja kestävän metsäenergian saatavuus ovat herkässä tasapainossa. Esittämäämme nopeampi muutos voisi johtaa kestämättömään metsäenergian hankintaan. Turpeella ja maakaasulla on merkittävä rooli energian toimitusvarmuuden varmistamisessa vielä pitkään, Leskelä arvioi.

Polttoaineiden käyttö lämmöntuotannossa vähenee siirryttäessä hukkalämpöjen ja muiden teknologioiden käyttöön, mutta puupolttoaineiden tarve kasvaa 2020-luvulla. Kasvava kysyntä katetaan kestävästi metsäteollisuuden sivutuotteilla, hakkuutähteillä sekä metsänhoidollisten hakkuiden pienpuulla ja kierrätetyllä puulla.

- Nykyinen metsäenergian käyttö on kiertotaloutta, varsin kestävää ja ilmastoystävällistä. Kieltojen politiikka vaarantaa tehokkaimmat ratkaisut ja ohjaa yrityksiä tarpeettomiin investointeihin. Poliittinen ohjaus ei saa johtaa siihen, että metsää kaadettaisiin energiaksi, Leskelä toteaa.

 

Pariisin ilmastotavoitteet päätöksiksi

Ilmastonmuutos ja maapallon lämpötilan nousu on aikamme vakavin haaste, johon tarvitsemme globaalit ratkaisut. Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimuksen tavoitteisiin.

- Valtioiden asettamat tavoitteet ja annetut sitoumukset eivät kohtaa tällä hetkellä. Päättäjien tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että EU:n päätöksenteossa saadaan sovittua päästötavoitteet ja asetettua niiden mukaiset päästökiintiöt. Ilmastohaasteen ratkaisu edellyttää tiukkojen päästörajoitusten asettamista vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman nopeasti, Leskelä sanoo.

Ilmastopolitiikassa peräänkuulutetaan nyt johtajuutta, jota Suomelta ja pohjoismaiselta yhteistyöltä on lupa edellyttää.

- Päästökaupan kattavuutta on tarpeen laajentaa niin uusiin toimialoihin kuin myös maantieteellisesti. Kotimaan politiikassa on vältettävä päästökiintiöinnille päällekkäistä vero- ja tukiohjausta ja kieltoja. Nämä hyvässä tarkoituksessa esitettävät toimet tekevät ohjauksesta vain epäselvempää ja ailahtelevampaa, mikä nostaa kustannuksia ja vaikeuttaa investointipäätöksiä, Leskelä sanoo.

 

Energiateollisuuden viestit eduskuntavaaleihin valmistautuville puolueille on luettavissa tästä linkistä.

Jukka Leskelä

Jukka Leskelä
Toimitusjohtaja
Hallinto
twitter-icon @JukkaLeskela

Jari Kostama

Jari Kostama
Johtaja
Energiantuotanto
twitter-icon @JariKostama

Materiaalityyppi:
Tiedotteet
Kategoriat:
Energiateollisuus ry
Energiateollisuus ry -> Tulevaisuus
Energia- ja ilmastopolitiikka -> Suomen energia- ja ilmastopolitiikka
Energia- ja ilmastopolitiikka -> Energiaverot