Työmarkkinat

Palveluntuotantotoimialan kannalta on tärkeää, että työehtosopimus ja palkkaratkaisu tukevat palveluyhtiöitten toimintaedellytyksiä. Nykyisen työehtosopimuksen soveltaminen edellyttää paikallisen tason sopimisosaamista ja rohkeutta uusien toimintamallien kehittämiseen. Tavoitteena on neuvotella TES:n puitteissa uusia joustavia menettelyitä, joilla sekä työnantaja että työntekijä voittavat. Yhtiöiden olisi paikallisella tasolla voitava päättää tuottavuutensa kasvun pohjalta myös palkkakehityksestään.

PT -yhtiöitten edustajien osallistuminen aktiivisesti työmarkkinavaliokunnan työhön ja PT -valiokunnan yhteistyö ET:n työmarkkinayksikön kanssa on keskeistä PT -alan näkökohtien esille saamiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Työmarkkinoiden sopeutuminen nopeisiin toimintatapojen muutoksiin joustavasti ja tehokkaasti vaatii sopimusneuvotteluilta uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Palkkaratkaisun tulisi tukea myös palveluyhtiöiden kilpailukykyä ulkomaisen kilpailun lisääntyessä.