Euroopan unionin energiapolitiikka

Euroopan unionin energiapolitiikka on valtavien haasteiden ja muutosten edessä. Energiapoliittinen toimintaympäristö kohtaa haasteita, jotka liittyvät niin energian jatkuvasti kasvavaan kysyntään ja energian saatavuuteen kuin ilmaston muutoksen tuomiin uhkakuviin. Energiapoliittisilla valinnoilla on suuri merkitys pyrittäessä kohti taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöllisten tekijöiden tasapainon edellyttävää kestävää kehitystä.

Usein Euroopan yhdentymisestä puhuttaessa mainitaan, että energia on ollut Euroopan yhdentymisen ytimessä alusta alkaen. Euroopan yhteisön perustajat tunnustivat energian merkityksen yhteiskunnalle ja pyrkivätkin energiapolitiikkaan, jolla ei vain turvattaisi energian saantia, vaan joka toimisi poliittisen yhdentymisen käyttövoimana. Tästä osoituksena vuonna 1951 allekirjoitettu hiili- ja teräsyhteisösopimus piti sisällään energiaan liittyviä teemoja. Myös vuonna 1958 jäsenvaltioiden allekirjoittama Euratom-sopimus osoitti tuolloin tunnettua luottamusta ydinvoimaan yhteisen energiapolitiikan perustana. Vuoden 1973 ensimmäinen öljykriisi paljasti, että oli tarpeen kehittää energiastrategiaa, jolla minimoitaisiin saatavuuden keskeytysten aiheuttamat häiriöt ja näin lisättäisiin energian omavaraisuutta Euroopassa.

Nykyisin unionin yhteisen energiapolitiikan välttämättömyyttä perustellaan tarpeella vastata ilmastonmuutoksen, energian toimitusvarmuuden ja Euroopan kilpailukyvyn energiasektorille tuomiin haasteisiin.

Euroopan unionin energiapolitiikalla onkin näin ollen kolme päätavoitetta: kestävä kehitys, kilpailukyvyn ylläpitäminen ja energiavarmuudesta huolehtiminen. Näihin kolmeen tavoitteiseen pyritään parantamalla energiatehokkuutta, edistämällä uuden teknologian käyttöönottoa sekä hyödyntämällä paremmin uusiutuvia energialähteitä.

Maaliskuussa 2007 Eurooppa-neuvosto määritti yhteisiksi strategisiksi tavoitteiksi vähentää päästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta ja parantaa energiatehokkuutta 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi tavoitteena on lisätä uusiutuvien energialähteiden käyttöä siten, että niiden osuus energian loppukäytöstä olisi 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Liikennesektorille uusiutuvalle energialle on asetettu 10 prosentin tavoite. Näiden tavoitteiden lisäksi Euroopan unionin haasteena on sähkö- ja kaasusisämarkkinoiden toimivuuden tehostaminen.

Innovaatiot ja nopea teknologinen kehitys ovat edellytys energiapolitiikan tavoitteen saavuttamiselle. Suurimmat teknologiaan liittyvät haasteet liittyvät tulevina vuosina erityisesti puhtaiden energiateknologioiden kehittämiseen: toisen sukupolven biopolttoaineiden tuotantoon ja käyttöönottoon kattavat kestävyyskriteerit huomioiden, hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin kaupalliseen käyttöönottoon, tuuli- ja aurinkovoiman tehokkaampaan hyödyntämiseen, 4. sukupolven ydinvoimaan, sähköverkoston ja yhteyksien parantamiseen sekä energiatehokkuuden edistämiseen.

Tavoitteena on siis päästä energiavarmuuden turvaamiseksi kohti kestävämpää, tehokkaampaa ja monipuolisempaa energialähteiden yhdistelmää.

Lissabonin sopimuksen myötä energialuku perussopimukseen

Euroopan unionia uudistavassa Lissabonin sopimuksessa on ensimmäistä kertaa energiaa käsittelevä luku. Luvun ensimmäisessä osassa määritetään yleiset tavoitteet, joita ovat energiamarkkinoiden toimivuus, energian toimitusvarmuus, energiatehokkuus ja energiansäästö, uusiutuvien energialähteiden kehittäminen ja energiaverkkojen yhteenliittymisen edistäminen.

Lissabonin sopimuksen on arvioitu tuovan energiapolitiikkaan lisää solidaarisuutta jäsenvaltioiden välille sekä parantavan energiaturvallisuutta. Myös jatkossa Euroopan parlamentti ja neuvosto päättävät kuultuaan talous- ja sosiaalikomiteaa sekä alueiden komiteaa näiden tavoitteiden saavuttamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Tämä ei vaikuta jäsenvaltioiden päätösvaltaan omien energiavarojen hyödyntämisestä tai valinnoista eri energialähteiden välillä. Edelleen jokainen jäsenvaltio saa itse päättää sen, miten ja mistä energialähteistä tarvitsemansa energian tuottaa.

Energiapolitiikan tulevaisuus

EU:n komissio on julkaissut useita energiatulevaisuutta koskevaa strategista asiakirjaan, kuten vuoden 2010 lopulla julkaistu energiastrategia 2020 ja energiainfrastruktuuria koskeva paketti. Keskipitkän aikavälin tarkastelun lisäksi yhteisö valmistelee useita tiekarttoja, joilla tähdätään vuoteen 2050. Julkaistuja tai valmisteilla olevia tiekarttoja ovat vähähiiliseen yhteisöön tähtäävä tiekartta, liikenteen valkoinen kirja, resurssitehokkuus tiekartta ja energiatiekartta. EU:n tavoitteeksi on muotoutumassa hiilidioksidipäästöjen vähentäminen 80-95 % vuoteen 2050 mennessä. Tarkasteltavana ovat välietapit vuodesta 2020 vuoteen 2050. Seuraavana välietappina on energiastrategia 2030 paketin laatiminen ja sopiminen.

Ilmastopolitiikan osalta kansainvälisen sopimuksen saavuttaminen on avainasemassa, sillä Kioton pöytäkirjan velvoitekausi päättyy vuoden 2012 lopussa.

Energian osalta tavoitteena on edelleen energian saatavuuden turvaaminen, kilpailukykyä ylläpitävät energian hinnat ja ympäristöllisesti kestävä energia.

Uusiutuvat energialähteet ja energiatehokkuus ovat edelleen energiapolitiikan huomion keskipisteessä niiden tukiessa kaikkia energiapolitiikan tavoitteita, minkä lisäksi ne edistävät teknologisia innovaatioita, vientimahdollisuuksia sekä uusien työpaikkojen luomista.