Mainetalkoot

Energiateollisuus ry:n hallitus vahvisti 2010 lokakuussa energia-alan mainestrategian ja sen toteutumista tukevan mainetalkoot -hankesuunnitelman. Syksyllä 2008 käynnistyneen mainestrategian valmistelusta ovat vastanneet jäsenyrityksistä koottu mainetyöryhmä ja Viestintätoimisto Pohjoisranta.

Strategian lähtökohtana on, että alan maineen parantaminen edellyttää systemaattista ja pitkäjänteistä työtä. Alan julkista kuvaa tulee muuttaa nykyistä ennakoivampaan ja keskustelevampaan suuntaan. Myös vuoropuhelua asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa tulee kehittää. Alan huono maine ei korjaannu pelkästään viestinnän tai markkinoinnin keinoin. Luottamusta on lisättävä sekä käytännön toimenpiteillä ja aktiivisella viestinnällä.

Mainestrategiassa on määritetty keskeisten sidosryhmähaastattelujen (poliitikot, järjestöt, viranomaiset ja median edustajat) perusteella kolme mainepäämäärää: energiateollisuuden yritykset kestävän kehityksen edelläkävijöinä, energiayhtiöt erinomaisina asiakaspalvelijoina ja energiayhtiöt uskottavina energiatehokkuustoimijoina. Strategiassa on hahmotettu myös toimenpiteet näiden päämäärien edistämiseksi. Toimenpiteet toteutetaan yhteistyössä alan yhtiöiden ja Energiateollisuus ry:n kesken.