Rekrytoimme kaksi asiantuntijaa

Rekrytoimme kaksi asiantuntijaa

Asiantuntija, sähköntuotantotoimiala

Tehtävässäsi vastaat sähköntuotantotoimialan tuulivoimaan liittyvistä edunvalvonta-
tehtävistä. Vastuullesi kuuluu myös energiatuotannon kaavoitukseen, ympäristö-
vaikutusten arviointiin ja lupamenettelyihin liittyvät asiat.

Huolehdit tuulivoiman investointi- ja tuotantoedellytyksiin liittyvien viranomais-
ja lainsäädäntöprosessien seurannasta. Valmistelet järjestön kannanottoja yhdessä
jäsenkunnan kanssa sekä välität näkemyksen valmisteleville tahoille, jäsenkunnalle
sekä sidosryhmille. Tehtäviisi kuuluu lisäksi kaavoitukseen, ympäristövaikutusten
arviointimenettelyyn ja ympäristöluvitukseen liittyvä seuranta, kannanmuodostus ja edunvalvonta.

Asiantuntijalta edellytämme kokemusta valtionhallinnon tai yritysten investointien
päätöksentekoprosesseista. Eduksi katsotaan yhteiskunnallisen päätöksenteon
ymmärtäminen sekä energiantuotannon ympäristökysymysten tuntemus.
Sinulla on soveltuva akateeminen koulutus sekä englannin kielen hyvä suullinen ja
kirjallinen osaaminen. Ruotsin kielen taito on eduksi. Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja olet asiantuntijana rakentava ja ratkaisuhakuinen. Olet itsenäinen ja pitkäjänteinen asioiden hoidossa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Energiateollisuus ry:n johtaja (sähköntuotanto) Jukka Leskelä ma 28.1. klo 11-13 ja to 31.1. klo 8.30-10, puh. 050 593 7233.
 

Asiantuntija, kaukolämpötoimiala

Tehtävässäsi vastaat kotimaisten polttoaineiden (puu ja turve) tarjontaan sekä kaukolämmön tuotantoon liittyvistä edunvalvontatehtävistä. Vastuullesi kuuluu myös kauko-
lämmön edistäminen huoltovarmuutta kehittämällä.

Huolehdit oman vastuualueesi seurannasta ja sen edunvalvonnasta. Valmistelet ja koordinoit järjestön kannanottoja sekä toimit yhteistyössä alasi toimikuntien ja työryhmien kanssa. Asiantuntija pitää yllä virkamiessuhteita, huolehtii poliittisesta edunvalvonnasta sekä ulkoisesta viestinnästä yhteistyössä esikunnan ja esimiesten kanssa.

Asiantuntijalta edellytämme useamman vuoden kokemusta alalta, kokemusta kansain-
välisestä yhteistyöstä sekä projektijohtamisosaamista. Eduiksi katsotaan kokemus kaukolämpö-, metsä-, ja huoltovarmuusaloilta sekä yhteiskunnallisen päätöksenteon tuntemus.

Sinulla on soveltuva akateeminen koulutus sekä englannin kielen hyvä suullinen
ja kirjallinen osaaminen. Osaat hahmottaa ja hallita kokonaisuuksia. Luonteeltasi
olet ahkera, luotettava, omatoiminen sekä yhteistyökykyinen. Odotamme sinulta
hyviä vuorovaikutustaitoja myös kansainvälisesti.

Lisätietoja tehtävästä antaa Energiateollisuus ry:n johtaja (kaukolämpö) Jari Kostama
ti 29.1. klo 9-11 ja 13-15 sekä ke 30.1. klo 9-11, puh. 050 301 1870.


Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan
hakemuksesi ja CV:si osoitteessa uratori.mps.fi 6.2.2013
mennessä.