Mitä olet etsimässä?

Kiertotalous energia-alalla – Deloitte Oy 2018

Suomen energia-alalla on hyvät edellytykset luoda uutta liiketoimintaa kiertotalouden avulla

Suomi tavoittelee globaalia edelläkävijäasemaa
kiertotaloudessa. Energia-alan rooli kestävän talousjärjestelmän luomisessa on
merkittävä: paitsi että fossiilisten energialähteiden korvaaminen uusiutuvalla
energialla johdattaa meidät vähähiiliseen energiajärjestelmään, energia-ala on
avainasemassa myös muiden toimialojen kiertotalouden mahdollistamisessa. Minkä
tahansa kierrätetyn raaka-aineen valmistaminen uudeksi tuotteeksi vaatii
energiaa, samoin kuin liikkuminen paikasta toiseen.

Mitä energia-alan kiertotalous sitten tarkemmin ottaen on? Raportissa
esitellään suomalaisia ja kansainvälisiä esimerkkejä energia-alan kiertotaloudesta
sekä etsitään inspiraatiota muiden toimialojen kiertotalouden taktiikoista. Selvityksen
rahoitti Ympäristöpooli.

Vertailemalla Suomen ja muiden maiden, sekä energia-alan ja
muiden alojen innovaatioita, selvityksessä on päädytty siihen, että Suomen
energia-alan liiketoimintapotentiaalia on erityisesti palveluliiketoiminnassa. Suomalaiset
energiayhtiöt eivät missään määrin jää muiden maiden verrokkien peränpitäjäksi
kiertotalousinnovaatioiden määrässä tai laadussa, mutta ulkomaalaisissa energiayrityksissä
on lähdetty aktiivisemmin myymään palveluita esimerkiksi energiankäytön
optimointiin. Suomessa sen sijaan näkyy energia-alan pitkäaikainen yhteistyö
teollisuuden ja kuntien kanssa yhteistuotantovoimalaitosten muodossa.

Raporttia varten tehdyn kirjallisen selvityksen,
haastatteluiden sekä joulukuussa 2017 pidetyn työpajan lopputulemana on tiivistetty
neljä ohjetta, joiden avulla energiayritykset Suomessa voivat entistä
voimakkaammin edistää kiertotaloutta ja samalla luoda itselleen uutta liiketoimintaa.

Lataa Deloitte_2018_-_Kiertotalous_energia-alalla_-loppuraportti (PDF) Lataa Deloitte_2018_-_Circular_economy_in_the_energy_industry_-_Summary_report (PDF)
Siirry takaisin sivun alkuun