Ympäristöasioiden hallinta

Ympäristöjohtaminen yleistyy

Ympäristöasiat ovat nykyisin tärkeä osa yritysten toimintaympäristöä. Yrityksiltä vaaditaan ympäristön huomioon ottamista kaikessa toiminnassa sekä vastuuta ympäristön huolehtimisesta nyt ja tulevaisuudessa. Kiristyvän lainsäädännön, vapaaehtoisten sopimusten sekä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien vaatimukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja ne pakottavat yritykset kiinnittämään entistä enemmän huomiota toimintansa ympäristövaikutuksiin.

Ympäristöasiat voivat olla yritykselle taakan sijaan kilpailutekijä, jolla erotutaan markkinoilla muista vastaavanlaisista yrityksistä. Markkinaetu ei kuitenkaan synny itsestään, vaan meriittien saamien edellyttää toimintaa. Onnistunut ympäristöasioiden hallinta edellyttää yrityksissä järjestelmällistä suunnittelua, ohjausta ja seurantaa eli ympäristöjohtamista.

Ympäristöjohtaminen on osa yrityksen muuta johtamista. Yleinen toiminnan johtaminen voidaan organisaatiosta riippuen jakaa talouden johtamiseen, henkilöstöjohtamiseen, laatujohtamiseen, työsuojelu- ja turvallisuusjohtamiseen jne. Näiden johtamisen alojen joukkoon sijoittuu myös ympäristöjohtaminen. Rajanvedot johtamisen eri alueiden välillä eivät ole yksiselitteisiä eikä tarkkoihin rajauksiin ole tarvettakaan. Johtamisen eri alueet leikkaavat ja ovat päällekkäisiä useissa kohdissa.

Lisätietoa:

Pohjola, Tuula (2003): Johda ympäristöasioita tehokkaasti - ympäristöosaaminen menestystekijänä. Telentum, Helsinki.

Linnanen, Lassi; Elina Markkanen & Leena Ilmola: Ympäristöosaaminen - Kestävän kehityksen haaste yritysjohdolle.

Curtin, Tom & Jacqueline Jones (2000): Managing Green Issues. MacMillan Press Ltd, USA.

O'Brien, Mary (2000): Making Better Environmental Decisions: an Alternative to Risk Assessment. The MIT Press, USA.

Reinhard, Forest, L. (2000): Down to Earth - Applying Business Principles to Environmental Management. Hardward Business School Press, USA.