Kansainväliset ilmastoneuvottelut
Durbanin ilmastoneuvotteluissa 2011 maailman maat sitoutuivat ensimmäistä kertaa neuvottelemaan kaikkia sitovasta ilmastosopimuksesta. Neuvottelut on määrä saada päätökseen vuonna 2015 Pariisin kokouksessa ja rajoitteet tulisivat voimaan vuodesta 2020 alkaen. Neuvottelujen keskeisiä kysymyksiä ovat kehitysmaiden, kehittyvien maiden ja teollisuusmaiden päästövähennyssitoumukset, hillinnän ja sopeutumisen rahoitus sekä päästöjen seuranta erityisesti metsien ja maankäytön osalta.
YK:n ilmastopuitesopimus tuli voimaan vuonna 1994, ja siinä on mukana yli 190 valtiota, myös Yhdysvallat, Kiina, Intia ja Brasilia. Siihen pohjautuva Kioton ilmastopöytäkirja päästövähennystavoitteineen oli voimassa vuosina 2008–2012. Pöytäkirja sisälsi päästötavoitteita vain teollisuusmaille. Tavoitteet saavutettiin ja ylitettiin, mutta koko maailman päästöt kasvoivat tuntuvasti kun päästöjen kasvu jatkui kehitysmaissa. Kioton pöytäkirjalle neuvoteltiin jatkokaudeksi 2013–2020. Yhdysvallat ei ratifioinut Kioton pöytäkirjaa ainoana teollisuusmaana, mutta toiselta kaudelta jättäytyivät pois sen lisäksi muun muassa Kanada, Venäjä ja Japani. Kehitysmaat ovat mukana toisella kaudella, mutta niille ei ole asetettu päästövelvoitteita ja siten päästötavoitteita on tälle hetkellä yhteisesti sovittu vain noin 15 %:lle maailman päästöistä.
Kööpenhaminassa vuonna 2009 sovitun korkeintaan kahden asteen lämpenemistavoitteen toteuttaminen edellyttäisi, että maailman päästöt puolittuisivat vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Teollisuusmaille tämä tarkoittaisi 85–90 prosentin päästövähennyksiä. Vuoteen 2020 mennessä teollisuusmaiden pitäisi vähentää päästöjään 20–40 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Kehittyvien maiden pitäisi vähentää päästöjään ilman toimenpiteitä toteutuvaan kehitykseen verrattuna 15–30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.
YK:n ilmastopuitesopimuksen ylin päätöksentekoelin on vuosittain kokoontuva osapuolten konferenssi (Conference of the Parties, COP), joka vuonna 2013 kokoontuu Puolassa. Kokous vastaa sopimuksen toimeenpanosta ja edelleen kehittämisestä. Kioton pöytäkirjan osapuolet pitävät vastaavasti oman osapuolikokouksensa vuosittain.
Ilmastoneuvottelujen rinnalla tapahtuu muutakin kansainvälistä kehitystä. Esimerkiksi Australia on aloittamassa omaa päästökauppajärjestelmäänsä ja neuvottelee EU:n kanssa järjestelmien yhdistämisestä. Vastaavia järjestelmiä on syntymässä myös Yhdysvaltojen ja Kanadan joissakin osavaltioissa sekä Kiinan maakunnissa.
