Ympäristövaikutukset ja polttoainehuolto

Ilmasto

Ydinvoiman käytöstä ei aiheudu hiilidioksidi- eikä muita kasvihuonekaasupäästöjä. Ydinvoimalla tuotettu sähkö vähentää näitä päästöjä, sillä jokainen ydinvoimalla tuotettu megawattitunti (MWh) sähköä alentaa vastaavasti muiden energiamuotojen avulla tuotetun sähkön määrää ja sitä kautta hiilidioksidipäästöjä.

Ydinvoima, kuten mikään muukaan energiantuotanto ei ole täysin CO2-vapaata, sillä uraanin louhimisesta, rikastamisesta ja väkevöimisestä sekä loppusijoituksesta syntyy jonkin verran kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi suurten voimalaitosyksiköiden rakentamiseen käytetään paljon resursseja.

Jos otetaan huomioon ydinvoimalaitoksen koko elinkaari ja tuotettu sähkön määrä, pärjää ydinvoima erinomaisesti muulle vähäpäästöiselle tuotannolle.


Lähde: World Energy Council 

Paikalliset ympäristövaikutukset

Jäähdytysvedet


Jäähdytysvesi lämpiää laitoksen läpi kulkiessaan runsaan 10 astetta. Sen purku vaikuttaa meressä muutaman neliökilometrin alueella. Talvisin purkuaukon edustalle muodostuu sulan ja heikon jään alue, mikä vaikeuttaa alueella liikkumista ja talvikalastusta. Lämpötilan nousu ja jääpeitteen puuttuminen aiheuttavat purkuaukon lähialueella lievää rehevöitymistä. Muutokset virtauksissa ja lämpötiloissa vaikuttavat alueen kalojen lajisuhteisiin kalojen hakeutuessa niille sopiviin olosuhteisiin. Seurantatutkimusten mukaan lämmennyt vesi vaikuttaa positiivisesti kalojen kasvuun ja kalastoon.

Radioaktiivisten aineiden päästöt mereen

Reaktorin jäädytysvedessä olevat korroosiotuotteet ja lisäaineet aktivoituvat veden virratessa reaktorin läpi. Myös polttoaineesta peräisin olevia aktiivisia aineita saattaa joutua veteen. Näiden radioaktiivisten aineiden poistamiseksi vedestä on laitoksen primääripiiri varustettu puhdistuslaitoksella. Puhdistuslaitosten käytetyt aktivoituneet ioninvaihtohartsit siirretään nestemäisten jätteiden varastoon, jossa jätteet kiinteytetään ennen loppusijoitusta. Suurimmat radioaktiiviset päästöt veteen koostuvat tritiumista, jonka poistaminen vedestä ei käytännössä onnistu. Silti myös tritiumpäästöt ovat käytännössä vain noin 10% sallitusta.

Radioaktiivisten aineiden päästöt ilmaan

Ydinvoimalaitoksista pääsee radioaktiivisia aineita ilmaan ilmastointipiipun kautta. Päästöt alittavat valtioneuvoston asettamat rajat merkittävästi ja ovat vuosittain enintään muutaman prosentin sallitusta. Annokset ovat niin vähäisiä, että ne peittyvät tuhansia kertoja suuremman luonnon taustasäteilyn ajallisiin vaihteluihin. Suurin osa radionuklideista on niin lyhytikäisiä, että niitä on havaittavissa vain aivan laitoksen lähiympäristössä, minkä lisäksi radioaktiiviset jalokaasut laimenevat ilmakehässä eivätkä laskeudu maan pinnalle. Lähiympäristön asukkaiden mittauksissa ei ole havaittu ydinvoimalaitokselta peräisin olevia radioaktiivisia aineita.

Ydinvoimalaitoksesta peräisin olevia radioaktiivisia aineita seurataan ympäristössä valvontamittalaitteilla, jotka kykenevät erottamaan voimalaitoksen päästöille ominaiset aineet luonnon radioaktiivisista aineista.

Suomalaisten keskimääräiset säteilyannokset eri säteilylähteistä

Pääosa ihmiseen kohdistuvasta säteilystä tulee maaperässä olevista radioaktiivisista aineista, avaruudesta tulevasta kosmisesta säteilystä ja ihmisen kehossa olevista radioaktiivisista aineista. Vain runsas 15 % ihmisten keskimääräisestä säteilyannoksesta aiheutuu ihmisen toiminnasta, kuten säteilyn lääketieteellisestä käytöstä, ja vain alle 0,1 % ydinvoimasta. Ydinvoimalaitoksen sallittu radioaktiivisten aineiden päästö ympäristöön on määritelty niin, ettei kukaan laitoksen lähistöllä asuva voi saada suurempaa kuin 0,1 millisievertin säteilyannoksen vuodessa. Vertailukohtana tälle annokselle on esimerkiksi se, että Suomessa aiheutuu luonnollisista säteilylähteistä ihmisille keskimäärin noin 3 millisievertin suuruinen säteilyannos vuodessa.
 

Radioaktiivisten aineiden päästömittaukset

Kaasumaiset päästöt ilmaan tapahtuvat keskitetysti ydinvoimalaitoksen ilmastointipiipun kautta. Piipussa on näytteenottolaitteisto, jonka kautta osa ulos menevästä kaasusta kulkee. Kaasumaisten aineiden radioaktiivisuus mitataan jatkuvatoimisella aktiivisuusmittarilla. Vastaavanlaisella näytteenottomenettelyllä valvotaan myös laitokselta vesistöön päästettävien jätevesien aktiivisuutta.

Ympäristön säteilyvalvonta

Säteilyannosmittareilla mitataan keskeytyksettä voimalaitoksen lähiympäristön säteilytilannetta. Mittarit on yhdistetty valtakunnalliseen säteilyvalvontaverkkoon, jonka mittaustieto on reaaliaikaisesti luettavissa sisäasiainministeriössä ja Säteilyturvakeskuksessa.
Ympäristön radioaktiivisuutta mitataan säännöllisin väliajoin näytteenotoin. Vuosittain näytteitä otetaan yli 400. Näytteitä otetaan mm.

Säteily

Säteily on  lyhyesti energiaa ja hiukkasia. Säteily on energiaa, joka virtaa kaikkialla joko sähkömagneettisena aaltoliikkeenä tai hiukkasten liike-energiana. Säteilyä ovat esimerkiksi valo, lämpösäteily, radioaallot, röntgensäteily ja radioaktiivisten aineiden lähettämä säteily.

Erilaisista sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksista koostuu säteilyspektri. Pidemmillä aallonpituuksilla säteilyn taajuus ja energia ovat pienempiä kuin lyhyemmillä aallonpituuksilla. Eniten energiaa on siten esimerkiksi lyhytaaltoisessa röntgen- ja gammasäteilyssä, jotka läpäisevät ainetta tehokkaasti.

Säteily on joko ionisoivaa tai ionisoimatonta sen perusteella, miten se vaikuttaa kohtaamaansa aineeseen. Ionisoiva säteily sisältää paljon energiaa. Se voi ionisoida atomin eli synnyttää siihen sähkövarauksen. Sähkövaraus voi aiheuttaa kemiallisia muutoksia kudoksessa. Ionisoimattoman säteilyn energia ei riitä ionisoimaan atomia eli aiheuttamaan siihen sähkövarausta. Ionisoimatonta säteilyä ovat muun muassa ultraviolettisäteily, näkyvä valo ja infrapunasäteily.

Radioaktiivisuus on aineen ominaisuus. Aktiivisuuden yksikkö on becquerel (Bq). Yksi beqcuerel tarkoittaa yhtä hajoamista sekunnissa. Tietyn aineen ytimessä on aina sama määrä protoneja. Lähes kaikilla alkuaineilla on erilaisia isotooppeja. Isotooppi vaihtelee sen mukaan, montako neutronia ytimessä on protonien lisäksi. Jotkut aineen isotoopeista saattavat olla radioaktiivisia. Jokaisella radioaktiivisella isotoopilla on sille ominainen puoliintumisaika, joka tarkoittaa että aineen aktiivisuus on siinä ajassa pienentynyt puoleen. Puoliintumisajat vaihtelevat sekunnin murto-osista miljardeihin vuosiin.

Säteilyn vaikutus perustuu säteilyn aiheuttamiin atomi- ja molekyylitason muutoksiin. Säteilyä ei voida aisteilla havaita, mutta sitä voidaan mitata luotettavasti ja helposti. Säteilyannos kuvaa säteilyn ihmiselle aiheuttamaa haittaa. Sen yksikkö on sievert (Sv). Säteilyannosta laskettaessa huomioidaan kudokseen absorboituneen eli imeytyneen säteilyn määrä ja laatu. Säteilyannos voi olla kehon ulkoista tai sisäistä. Säteilyannoksen vaarallisuuteen vaikuttaa myös kudos, mihin annos on absorboitunut. Laskettaessa koko kehon saamaa säteilyannosta eri elimillä on omat painotuskertoimensa. Suurimmat painotuskertoimet ovat tärkeillä kudoksilla, kuten sukurauhasilla, punaisella luuytimellä, keuhkoilla ja mahalaukulla.

Yksi sievert on suuri määrä säteilyä. Useimmiten puhutaankin sievertin tuhannesosista (mSv) tai miljoonasosista (μSv). Annosnopeus kertoo, kuinka suuren säteilyannoksen ihminen saa tietyssä ajassa. Annosnopeuden yksikkö on sievertiä tunnissa (Sv/h). Useimmiten käytetään pienempiä yksikköjä millisievertiä tunnissa (mSv/h) tai mikrosievertiä tunnissa (μSv/h). Esimerkiksi luonnollisen taustasäteilyn annosnopeus vaihtelee Suomessa 0,04-0,30 μSv/h.

Suomalaisen saama keskimääräinen säteilyannos vuodessa on noin 4 milllisievertiä. Ydinvoiman aiheuttama keskimääräinen säteilyannos maailmalla henkilöä kohden on 0,001 mSv. Suomessa vastaava määrä on noin 0,0002 millisievertiä.

Säteily ja ydinvoima

Tavallisessa höyryvoimalaitoksessa vesi kuumennetaan kattilassa. Ydinvoimalaitoksessa vesi sen sijaan kuumenee uraanipolttoainesauvojen lomassa reaktoripaineastiassa. Uraanista vapautuu energiaa atomiytimien ketjureaktioiden kautta ja sivuvaikutuksena syntyy myös radioaktiivisia hajoamistuotteita ja säteilyä. Fissioreaktiossa säteilyä syntyy aina, mutta huolellisella suunnittelulla ja täsmällisellä työllä se voidaan tehokkaasti eristää ympäristöstä.

Säteilysuojelussa noudatetaan yleisesti ALARA-periaatetta, joka tulee sanoista As Low As Reasonably Achievable. Periaatteen mukaan turhaa altistumista säteilylle on vältettävä. Säteilyannokset on kohtuullisin toimenpitein pidettävä niin pieninä kuin mahdollista. Voimalaitoksen radioaktiivisia aineita sisältävät järjestelmät kuten reaktori ja primääripiiri puhdistusjärjestelmineen ovat eristetty valontaalueelle. Suurin osa valvonta-alueen tiloista ei ole aktiivisia, mutta niissä on varauduttu aktiivisuuden nousuun. Niiden säteilytasoa myös tarkkaillaan huolellisesti.

Pääasiallinen syy voimalaitoksen reaktoriin liittyvän primääripiirin aktivoitumiseen on radioaktiivinen lika eli kontaminaatio. Kontaminaatiota irtoaa primääripiirin veteen paineastian seinämistä ja putkistoon kertyvistä aktivoitumistuotteista. Uraanipolttoaine on eristetty metallivaippaisten polttoainesauvojen sisään. Joskus metallivaippaan saattaa tulla pieniä säröjä, joiden kautta primääripiirin veteen pääsee myös kulkeutumaan radioaktiivisia aineita.
Ydinvoimalaitoksen valvonta-alueelle on eristetty kaikki radioaktiivisia aineita sisältävät järjestelmät. Valvonta-alueella suoritetaan jatkuvasti kattavaa säteilymittausta ja siellä on varauduttu aktiivisuuden nousuun. Valvonta-alueelta poistuttaessa kaikki, sekä ihmiset että materiaalit, mitataan kontaminaation varalta.

Ydinvoimalaitoksessa säteilyä esiintyy kolmessa eri muodossa:

1. Ulkoinen säteily suljetusta lähteestä: säteilyä tulee putken tai laitteen seinämän läpi
2. Pintakontaminaatio: radioaktiivista ainetta on vuotanut pinnalle, josta se saattaa tarttua ja kulkeutua muualle.
3. Ilmakontaminaatio: radioaktiivisia pölyhiukkasia, vesipisaroita tai kaasua esiintyy hengitysilmassa.

Ydinvoimalaitoksen työntekijöiden säteilysuojelu perustuu kansainvälisiin suosituksiin sekä Suomen lakiin ja asetuksiin. Voimalaitoksessa säteilysuojelusta vastaa erikoiskoulutettu säteilysuojeluhenkilökunta, joka valvoo laitoksen ja henkilökunnan säteilyturvallisuutta sekä säteilyohjeiden noudattamista.
 

Polttoainehuolto ja loppusijoitus

Polttoainekierto

 

Polttoaineen hankinta ja kuljetukset

Louhinta ja rikastus kaivosalueilla

Uraanin louhinnassa vapautuu ilmaan kaasumaista radonia. Radon on lyhytikäinen, ilmassa nopeasti hajoava radioaktiivinen aine. Kymmenen kilometrin päässä kaivoksesta pitoisuus on pudonnut huomattavasti eikä kaivoksen vaikutus enää erotu ympäristön luonnollisesta vaihtelusta. Kaivosten radonpitoisuutta mitataan. Kaivostyöntekijöiden kokonaisaltistus säteilylle ei saa ylittää 50 mSv vuodessa.

Kanadan Saskatchewanin nykyiset kaivokset sijaitsevat kaikki karulla erämaa-alueella, missä asutusta on vähän eikä kaivosten välittömässä läheisyydessä asu pysyvästi ketään. Samanlainen on tilanne Australian uraanintuotantoalueilla. Kaivoksista vapautuva radon ei tällaisissa oloissa aiheuta muutosta väestön radonaltistukseen, josta suurin osa tulee asuin- ja työhuoneiden sisäilman radonpitoisuudesta. Sisäilman radonpitoisuudet vaihtelevat alueittain, mutta tähän vaihteluun kaivoksista vapautuvalla radonilla on kaivosten välitöntä läheisyyttä lukuun ottamatta häviävän pieni vaikutus.

Uraanirikastamoissa syntyy radioaktiivisia aineita ja raskasmetalleja sisältäviä kaivosjätteitä. Niiden käsittelyssä käytetään pitkän aikavälin eristyksen takaavia ratkaisuja ja kaivosten ympäristön vesiä valvotaan. Jätteiden sijoittaminen oikein on yksi uraanikaivostoiminnan keskeisistä haitallisten ympäristövaikutusten vähentämistoimista.
Kaivoksilta edellytetään nykyisin, että kaivostoiminnan ympäristövaikutukset ja turvallisuus on raportoitu. Kaivoksilla on oltava ratkaisut, joilla taataan kaivosjätteen pitkäaikainen eristäminen ja ympäristön vesiä on valvottava.

Konversio, väkevöinti ja polttoaineen valmistus

Uraanin konversio- ja väkevöintilaitokset sekä polttoainetehtaat ovat kemian teollisuutta. Toimintaa ja ympäristövaikutuksia säädellään ja valvotaan kunkin maan lainsäädännön mukaisesti.

Polttoaine- ja ydinjätekuljetukset

Tuoreen polttoaineen aktiivisuus on alhainen eikä se ole eri valmistusvaiheissaan voimakkaasti säteilevää. Sen kuljetus ei aiheuta terveysvaikutuksia kuljetushenkilökunnalle tai kuljetusreittien varrella asuvalle väestölle.

Maailmalla käytettyä polttoainetta on kuljetettu runsaasti jo vuosikymmenien ajan, eikä tiettävästi ole tapahtunut yhtään sellaista kuljetusonnettomuutta, jossa kuljetettava radioaktiivinen aine olisi aiheuttanut terveyshaittaa. Useasta Euroopan maasta ja Japanista viedään käytettyä polttoainetta Ranskaan ja Isoon-Britanniaan jälleenkäsittelyyn, jossa polttoaineesta erotetaan vielä raaka-aineeksi käyttökelpoinen uraani ja plutonium. Jälleenkäsittelymaat palauttavat kaikki jätteet sekä erotetun uraanin ja plutoniumin lähettäjämaalle. Japanista on kuljetuksia tehty erityisrakenteisilla laivoilla noin sata kertaa. Ruotsin kaikilta ydinvoimalaitoksilta käytetty polttoaine kuljetetaan meriteitse yhteisvarastoon Oskarshamnin ydinvoimalaitokselle. Näitä kuljetuksia on vuosittain noin 15.

Suomessa kuljetusten turvallisuutta valvoo Säteilyturvakeskus, joka myöntää kuljetuksiin tarvittavat luvat. Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä IAEA:ssa on laadittu kuljetusten kansainväliset määräykset. Kuljetusmääräykset kattavat kuljetuspakkaukset ja –järjestelyt.

Tuoreen polttoaineen kuljetuksia ydinvoimalaitoksille on Suomessa vuosittain muutama. Valmiiden polttoaine-elementtien ja valmistusvaiheiden väliset ydinmateriaalikuljetukset tapahtuvat valvottuina meri-, rautatie- ja maantiekuljetuksina. Tuoretta polttoainetta kuljetetaan erikoissäiliöissä, joissa energiaa tuottava ydinreaktio ei pääse tapahtumaan. Kuljetuksissa käytetään tavanomaista kuljetuskalustoa.

Vähä- ja keskiaktiivisia jätteitä kuljetetaan Suomessa voimalaitosalueilla. Näitä voimalaitosjätteitä ei Suomessa juurikaan kuljeteta yleisillä teillä, koska ne käsitellään ja loppusijoitetaan laitosalueelle. Vähä- ja keskiaktiiviset jätteet kuljetetaan betonilaatikoissa ja kuljetussuojassa voimalaitosjätteen luolaan (VLJ-luola).

Käytetty ydinpolttoaine kuljetetaan Suomessa voimalaitosalueilla sijaitseviin välivarastoihin odottamaan kotimaista loppusijoitusta. Aikanaan Loviisan laitoksen käytetty polttoaine kuljetetaan Olkiluotoon maan-, rauta- tai meriteitse tai näiden yhdistelminä. Käytetyn ydinpolttoaineen kuljetussäiliöt valmistetaan sellaisiksi, ettei niistä onnettomuustilanteissakaan pääse poistumaan merkittäviä määriä radioaktiivisia aineita. Säiliö tyyppitestataan törmäyksillä, tulipaloilla sekä näiden yhdistelmillä sekä upotuskokeella. Rasitukset testeissä ovat suuremmat kuin todellisissa kuljetuksissa. Säiliöiden rakenteen on johdettava jälkilämpö ulkoilmaan ja taattava alikriittisyys ja riittävä säteilysuoja gamma- ja neutronisäteilyä vastaan. Käytettyä polttoainetta kuljetaan yleensä erityisvalmisteisella kalustolla. Maantie- ja rautatiekalustolta vaaditaan erityisrakennetta jo kuljetuspakkausten suuren painon vuoksi. Merikuljetuksia varten maailmassa on kymmenkunta erikoisvarusteista laivaa.

Polttoainekierto

Tuore polttoaine

Ydinvoimalaitos käyttää polttoaineena rikastettua uraania. Siinä olevan halkeamiskelpoisen uraani-isotoopin (U-235) pitoisuus on nostettu vähintään 3 prosenttiin. Luonnonuraanissa pitoisuus on 0,7 %.

Tuore polttoaine on kiinteässä muodossa olevaa uraanidioksidia. Se valmistetaan luonnonuraanista, joka on puhdistettu ja rikastettu uraanioksidiksi. Uraanioksidi väkevöidään.

Tuore polttoaine ladataan reaktoriin usean metrin mittaisina polttoainenippuina. Uraania on 100-200 kg/nippu. Uraani on polttoainetehtaalla puristettu 10 mm läpimittaisiksi ja 10 mm korkuisiksi napeiksi, joita on pantu metalliputkiin (sauvoihin). Sauvat on suljettu ilmatiiviíksi molemmista päistä. Yhteen polttoainenippuun on koottu useita kymmeniä sauvoja.

Uraanin riittävyyttä on mahdollista lisätä reaktorin polttoainetaloutta parantamalla ja ottamalla käyttöön uraania tehokkaammin hyödyntäviä reaktorityyppejä. Polttoaineen jälleenkierrätyksellä ja reaktorisydämen rakenteen parannuksilla voidaan edelleen lisätä uraanikilosta saatavaa sähkömäärää jopa 50 prosenttia.

Käytetty polttoaine

Polttoainetta pidetään reaktorissa yleensä 3-5 vuotta. Joka vuosi osa polttoaineesta vaihdetaan uuteen. Käytetty polttoaine on ulkonäöltään tuoreen kaltaista. Valtaosa uraanista on alkuperäisessä muodossaan, muutama prosentti on haljennut muiksi aineiksi ja noin prosentti on muuttunut uusiksi raskaammiksi alkuaineiksi.

Käytetyn polttoaineen radioaktiiviset aineet säteilevät voimakkaasti ja tuottavat samalla lämpöä. Halkeamisreaktiot päättyvät, kun polttoaine poistetaan reaktorista.
Reaktorista poistettu polttoaine varastoidaan voimalaitosalueella erillisessä välivarastossa, jossa sitä säilytetään vesialtaissa. Välivarastosta se siirretään aikanaan loppusijoitettavaksi.

Käytetystä polttoaineesta voidaan erottaa uraani ja plutonium. Niistä voidaan jälleenkäsittelyssä tehdä uutta sekaoksidipolttoainetta (MOX). Vain pieni osa jälleenkäsitellään. Syynä on raakauraanin alhainen hinta verrattuna käytetyn polttoaineen käsittelykustannuksiin. Suomessa käytettyä polttoainetta ei jälleenkäsitellä mm. polttoaineen vähäisen määrän vuoksi.

Ydinjätehuolto

Ydinvoimaa käytettäessä syntyy radioaktiivisia aineita. Vähä- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen sijoittaminen kallioon ydinvoimalaitosten lähelle on jo aloitettu. Määrältään pienen, mutta runsasaktiivisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta Eurajoen peruskallioon noin 500 metrin syvyyteen Eduskunta on tehnyt periaatepäätöksen. Kaikki ydinjätteen käsittelyyn ja varastointiin tarvittavat varat kerätään ydinsähkön hinnassa sitä varten erikseen perustettuun Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoimaan ydinjäterahastoon. Nykyisten voimalaitosten ydinjätehuollon arvioidaan kaikkiaan maksavan noin 1,7 miljardia euroa. Varat tähän ovat jo lähes täysimääräisesti rahastoitu. 

Suomessa

Vähä- ja keskiaktiiviset voimalaitosjätteet (prosessivesien puhdistuksessa syntyvät käytetyt ioninvaihtohartsit ja suodatinmateriaalit, käytöstä poistetut koneenosat, putket, suojavaatteet) loppusijoitetaan tynnyreihin pakattuina voimalaitosalueelle n.70-100 metrin syvyydelle louhittuihin kallioluoliin. Myös voimalaitosten purkujätteet sijoitetaan käytön jälkeen näihin tiloihin louhittaviin lisätunneleihin. Olkiluodossa loppusijoitus on alkanut vuonna 1992 ja Loviisassa vuonna 1998. Voimalaitosjätteitä kertyy Suomessa yhteensä runsas 400 kuutiometriä vuodessa. Toiminnan päätyttyä tilat täytetään kalliomurskeella ja bentoniitilla.

Runsasaktiivisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen liittyvät tutkimukset aloitettiin Suomessa 1980-luvulla. Polttoaine pakataan kaksinkertaisiin metallisäiliöihin ja sijoitetaan n. 500 m syvyyteen kalliotunneleihin. Säiliöt ympäröidään bentoniittisavella, joka estää veden virtauksen suoraan säiliön pinnalla ja suojaa säiliötä kallion pieniltä liikunnoilta. Loppusijoituspaikaksi on valittu Olkiluoto. Olkiluodon kallioperän soveltuvuus loppusijoitukseen varmistetaan maanalaisen tutkimustilan avulla. Loppusijoitus alkaa v. 2020. Toiminnan päätyttyä tilat täytetään kalliomurskeella ja bentoniitilla.

Käytetyn polttoaineen kapselointi- ja loppusijoitustilat
Loppusijoitustilat

 

Jätehuollon organisointi

Suomen ydinenergialain mukaan kaikki Suomessa tuotettava radioaktiivinen jäte on käsiteltävä ja loppusijoitettava Suomessa. Ydinvoimayhtiöt ovat vastuussa radioaktiivisten jätteiden huollon turvallisesta toteuttamisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista kunnes jätteet on Säteilyturvakeskuksen hyväksymällä tavalla loppusijoitettu. Ydinvoimayhtiöiden yhdessä perustama POSIVA Oy huolehtii käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen liittyvistä tutkimuksista ja aikanaan tilojen rakentamisesta ja käytöstä. Loppusijoituksen toteutustavasta ja aikataulusta päättää TEM (Työ- ja elinkeinoministeriö), joka myös valvoo jätehuoltotoimia sekä alan tutkimus- ja kehitystyötä. Laitosten ja toiminnan turvallisuuden valvonnan hoitaa Säteilyturvakeskus.

Jätehuollon kustannukset

TEM määrää vuosittain ydinjätehuoltomaksun, jonka voimayhtiöt maksavat valtion ydinjätehuoltorahastoon jätehuollon tulevien kustannusten kattamiseksi. Tarvittavat varat voimayhtiöt keräävät etukäteen ydinsähkön hinnassa. Jätehuoltovarojen on katettava kaikki ydinjätteiden käsittelystä ja loppusijoituksesta sekä näiden valmisteluista aiheutuvat kustannukset, ydinvoimalaitoksen purkamiskustannukset ja purkujätteen loppusijoituksesta aiheutuvat kustannukset. Ydinjätehuoltokustannuksiin varautumisen osuus on kaikkiaan noin 10 % ydinsähkön tuotantokustannuksista.

Muualla maailmassa

Keski- ja vähäaktiivisten jätteiden huollossa on monissa maissa edetty jo loppusijoitusvaiheeseen, muun muassa Ruotsissa, Ranskassa, Espanjassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Runsasaktiivisen käytetyn ydinpolttoaineen huolto on suunnitteluvaiheessa. Käytettyä ydinpolttoainetta on kertynyt maailmassa noin 200.000 uraanitonnia. Suurin osa siitä on varastoitu välivarastoihin. Useilla ydinenergiamailla on ohjelma runsasaktiivisten jätteiden loppusijoittamiseksi kallioperään. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta saa lisätietoa Säteilyturvakeskuksen internet-sivuilta.

Runsasaktiivisen jätteen loppusijoitustutkimukset
Loppusijoitustutkimukset

Runsasaktiivisen jätteen loppusijoitustutkimukset

Runsasaktiivisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta tarvitaan kaikissa nykyisin tunnetuissa käsittelytavoissa. Jälleenkäsittelyssä käytetystä polttoaineesta erotetaan uraani ja plutonium, jotka voidaan käyttää uudelleen polttoaineena. Transmutaatiolla voidaan periaatteessa osa pitkäikäisistä radioaktiivisista aineista muuttaa lyhytikäisemmiksi. Molemmissa käsittelytavoissa jää jäljelle runsasaktiivista jätettä loppusijoitettavaksi. Pitkäaikainen välivarastointi edellyttäisi yhteiskuntien säilymistä vakaina ja kykyä huolehtia varastoinnista.

Ydinjätehuollon valvonta

Ydinjätehuollon valvonta kuuluu ensi sijassa kansallisille viranomaisille, joita Suomessa edustavat työ- ja elinkeinoministeriö ja STUK. Euroopan Unioni pyrkii harmonisoimaan Euroopan ydinjätehuoltoa. Kansainvälisellä atomienergiajärjestöllä (IAEA) on ylikansallinen, ohjaava rooli. Ydinjätehuoltoaan valmistelevat maat hyväksyivät 1997 IAEA:n puitteissa laaditun yleissopimuksen, jonka mukaan kukin maa raportoi ydinjätehuollostaan määräajoin muille allekirjoittajamaille. IAEA ei käytä sopimusta pakotteena, vaan pikemminkin kannustimena. Sopijamaat voivat myös esittää paheksuntansa jonkin toisen maan ydinjätehuollon puutteista.

Katso myös:

Hyvä tietää uraanista (pdf)
Hyvä tietää ydinjätteestä (pdf)
www.posiva.fi
Ydinreaktioita