Energiaa!-blogi

Energiaa! -blogissa käsitellään ajankohtaisia energiaan liittyviä teemoja sekä tehdään huomioita arjen energia-asioista. Kirjoittajina toimivat Energiateollisuus ry:n johtajat ja asiantuntijat. Mitä energia-alalla tapahtuu ja keitä ET:läiset oikein ovat? Seuraa blogia, niin tiedät.

Energiatehokkuutta edistämässä – suunnitelmatalouden paluu?

Olen viime aikoina jumpannut aika lailla EU:n komission kesällä julkistaman energiatehokkuusdirektiiviehdotuksen kanssa. Energiatehokkuutta Eurooppa toki tarvitseekin, sillä alueella käytetystä primäärienergiasta yli puolet jää hyödyntämättä. Tästä näkökulmasta energiatehokkuuden edistäminen myös lainsäädännön keinoin on perusteltua.

Ehdotuksen mukaan EU:n jäsenmaiden tulee asettaa primäärienergialle energiatehokkuustavoitteensa absoluuttisena lukuna. Primäärienergiatarkastelu on Suomelle hankala. Olemme näet tilanteessa, jossa maamme energian hankinnan omavaraisuutta ja huoltovarmuutta ollaan lisäämässä ottamalla käyttöön bioenergiaan ja ydinvoimaan pohjautuvaa energiantuotantoa. Nämä tuotantomuodot lisäävät primäärienergian käyttöä, mutta ovat muiden energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamisen kannalta aivan olennaisia. Laskentaan tuleekin kehittää menetelmä, joka ei rankaise energiaomavaraisuuden kasvattamisesta, uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisestä tai vähäpäästöisempien energiamuotojen hyödyntämisestä. 

Toinen hankala kohta direktiiviehdotuksessa on energian jakelijoille tai myyjille ehdotettu 1,5 prosentin energiansäästövelvoite vuosimyynnistä. Tavoite on erittäin kova ja säästöt pitäisi vielä saada aikaan asiakkaiden loppukulutuksessa. Tässä kohtaa valmistelijoilla on kyllä perusfilosofia mennyt pieleen. Energiatehokkuuden tulisi nimittäin olla ensisijaisesti energian käyttäjän intressissä ja vastuulla. Energiayrityksen on hyvin vaikea vaikuttaa energian käyttäjien tuotantoprosesseihin, toimintatapoihin tai vaikkapa elämäntyyliin.

Energiantuotannon tehokkuutta direktiiviehdotus pyrkii edistämään perinteisen suunnitelmatalouden keinoin. Viisivuotissuunnitelmilla pyritään edistämään sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten rakentamista, kaukolämmitystä ja – jäähdytystä sekä teollisuuden hukkalämmön hyödyntämistä. Suunnitelmien ohella asioita ehdotetaan vietäviksi eteenpäin hyvinkin yksityiskohtaisilla ohjeistuksilla ja velvoitteilla koskien sekä viranomaisia että energiayhtiöitä.

Toki on positiivista, että EU on vihdoin ja viimein havainnut em. teknologioiden merkityksen energiatehokkuuden edistämisessä. Ehdotetut keinot ovat vaan niin raskaita ja kankean oloisia. Suomessa kaukolämmityksen markkinaosuus asuin- ja palvelurakennusten lämmityksestä on noin puolet ja reilu kolmannes Suomen sähkön hankinnasta perustuu yhteistuotantoon. Näihin lukuihin on päästy kaupalliselta pohjalta, ilman nyt ehdotettua vahvaa hallinnollista ohjausta.

Saapa nähdä, mihin muotoon energiatehokkuusdirektiivi lopulta EU:n jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin käsittelyn jälkeen asettuu. Toivottavasti mukaan saadaan selvästi lisää kustannustehokkuutta ja markkinaehtoisuutta.

Jari Kostama
Johtaja
Energiateollisuus ry
Julkaistu 06.10.2011 aiheena
0 kommenttia aiheeseen "Energiatehokkuutta edistämässä – suunnitelmatalouden paluu?"

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Varmenna kommenttisi kirjoittamalla tekstikenttään yllä näkyvät kirjaimet ja/tai numerot. Mikäli et saa merkeistä selvää, paina oikealla ylhäällä olevaa refresh-painiketta tilataksesi uuden varmenteen.