Energiaa-blogi!

Energiaa! -blogissa käsitellään ajankohtaisia energiaan liittyviä teemoja sekä tehdään huomioita arjen energia-asioista. Kirjoittajina toimivat Energiateollisuus ry:n johtajat ja asiantuntijat. Mitä energia-alalla tapahtuu ja keitä ET:läiset oikein ovat? Seuraa blogia, niin tiedät.
11.1.2017 15.51

Sähkömarkkinat toimivat pakkasilla niin kuin pitikin

Pekka Salomaa

Sähköä riittää markkinoilla. Jos tulee pulaa, hinta nousee. Silloin tulee mukaan kalliimpia tuotantomuotoja ja joiltain osin sähkön käyttöä aletaan myös karsia. Loppiaisen aattona koettiin tuontiennätys, mutta sähkön hinta pysyi hyvin maltillisilla tasoilla. Edullista sähköä oli tarjolla, vaikka kotimaisesta tuotannosta merkittävä osa jäi käyttämättä.

Tänä talvena meidän kunnon kylmään vielä tottumattomien eteläsuomalaisten poskia pakkanen hiukan puraisi loppiaisen tietämissä. Esimerkiksi Helsingissäkin lämpötila putosi pohjoisempaa maata myöhemmin – pakkanen kiristyi 4.1. -20 asteen tuntumaan lauhtuen jälleen äkkiä 6.1. illalla. Torstaina 5.1. Helsingissä pohjat oli -18 C, Jyväskylässä -24 C sekä Oulussa -24,5 C. Kylmempi voisi olla ollut.

IlmatieteenlaitosKuva:Ilmatieteenlaitos

Fingridin lukujen mukaan sähkön kulutus oli huipussaan torstaina 5.1. illansuussa, jolloin lukemat huitelivat liki 14 300 megawatissa. Oltiin siis vielä noin 800 megawattia vaille viime vuoden tammikuun kaikkien aikojen huippuluvuista.

Markkina-alueella oli sähköä edullisesti tarjolla. Suhteellisen kovasta kulutuksesta huolimatta sähkön hinta pysyi vaatimattomalla tasolla: Suomen hinta-alueella vuorokausi- eli spottimarkkinoilla torstain illansuun tuntien hinnat jäivät enimmilläänkin alle 74 euron megawattitunnilta. Joinain vuosina on voitu yksittäisinä tunteina käväistä tonninkin lukemissa.

Vuorokausimarkkinoita enemmän heilahtelevilla
päivänsisäisillä Elbas-markkinoillakin pysyttiin koko ajan alta satasen.

Mielenkiinnon sähkön osalta herätti ennätyksellinen tuonti, suuruusluokkaa kolmannes koko kulutuksesta hipoen torstaiaamuna Fingridin arvioiden mukaan tuntikeskiarvona jopa 4 750 megawattia, hetkellisesti 4 900 megawattia. Sen päälle johdoissa ei huimasti enää olisi tilaa ollutkaan.

Torstaina 5.1. aamun huippukulutuksen aikaan myös tuulivoimaa oli kohtalaisen hyvin tarjolla, pitkähkön aikaa yli 500 megawatin teholla. Parhaina tunteina nyt tammikuussa on saatu tuulisähköä noin 1 400 megawattia, joten tuulivoiman reaalisesta enimmäistuotantokyvystä oli kolmannes tai puolet käytössä. Loppiaisaaton päätteeksi tuulisähkön määrä lähestyi enää sataa megawattia.

Tuulivoiman kohtalainen runsaus ydinvoiman käytettävyyden ohella myös mm. Ruotsissa tuki osaltaan sitä, että Suomen ja Ruotsin sähkön hinnat pysyivät koko ajan hyvin samalla tasolla.

Venäjältä sähköä piisasi – kovan tarpeen tullen myöhemminkin

Tarjontaa lisäsivät Venäjän ortodoksisesta joulusta ja pakkasukon juhlista toipumiseen varatut vuodenvaihteen lomapäivät, jotka tänä vuonna jatkuivat sunnuntaihin 8.1. asti. Venäjällä on myös hyvin kehittyneet sähkön tukkumarkkinat, mutta periaatteiltaan erilaiset kuin meillä EU:ssa. Tuotantokapasiteetin riittävyyttä hoidetaan siellä energian hinnasta erillisellä kapasiteettimekanismilla. Tuottajat saavat rahaa sekä pörssiin myymästään sähköenergiasta että kapasiteetin saatavilla olemisesta maksettavasta korvauksesta. Rahat korvaukseen peritään asiakkailta (ja sähkön vienniltä) etukäteen määrättyjen huippukulutustuntien sähkönkäytön mukaan. 

Normaaleina työviikon päivinä tuonti Venäjältä Suomeen säksättääkin melkoisen kaavamaisesti. Tuonti ”praasniekkojen” aikana eli 8.1. asti huiteli koko ajan liki 1 500 megawatissa, mutta tätä kirjoittaessani keskiviikon 11.1. aikana tuonti on vaihdellut 64 ja 1 004 megawatin välillä niin, että suurin tuonti on yöllä ja päivällä se on minimissään.

Suurehkokin tuonti Suomeen Venäjältä on mahdollista myös kapasiteettimekanismin rahankeruu- eli päivätuntien aikana, mutta silloin tulee Suomen puolella hinnan olla melko korkealla ja venäläisellä de facto monopoliviejä Inter RAO:lla olla hyvä luottamus siihen, että hinta myös pysyy ylhäällä kohtalaisen jakson.

Jos meillä sähkön hinta asettuisi esimerkiksi jonkin läntisen siirtojohdon ja ison voimalaitoksen yhtäaikaisen, pitkäkestoisen vian takia totuttua korkeammalle tasolle, voikin arvioida, että Venäjältä sähköä Suomeen taas tulee. Pietarin tienoilla sähkön tuotantokapasiteettia on – ehkä kiitos kapasiteettimekanismin varman päälle mitoituksen – hieman liikaakin.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja