Suomen otettava mallia Euroopan unionin energiaveroesityksestä
ENERGIATEOLLISUUS RY
LEHDISTÖTIEDOTE 15.4.2011
SUOMEN OTETTAVA MALLIA EU:N ENERGIAVEROESITYKSESTÄ
Euroopan komission viime keskiviikkona antama esitys energiaverodirektiivin uudistamisesta on niin hyvä, että Suomen uuden hallituksen pitäisi ottaa sen linjaukset likimain sellaisenaan ohjelmaansa, sanoo Energiateollisuus ry:n EU-asioista vastaava johtaja Pertti Salminen. Hän pitää lakiesitystä jopa parhaimpana, mitä nykykomissio on tehnyt energia-alalla
Esityksen mukaan päästökauppa on riittävä ohjauskeino järjestelmään kuuluville yrityksille, kun taas päästökaupan ulkopuolella energiaverotus on keskeinen ohjauskeino päästöjen vähentämiseen. Esitys mahdollistaa sen, että kotitalouksien lämmityksessä jäsenmaa voi soveltaa alhaisempaa verotusta. Esityksellä pyritään siirtämään verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutukseen.
Uudistetun energiaverotuksen on määrä käynnistyä samanaikaisesti uuden päästökauppakauden kanssa vuoden 2013 alusta. Veroratkaisut vaativat kuitenkin jäsenmaiden yksimielisen hyväksymisen. Neuvottelut tulevat olemaan vaikeat, koska erityisesti polttoaineiden osalta vain muutama maa yltää nyt esityksen mukaisille minitasoille. Suomessa polttoaineiden (hiili, maakaasu ja turve) verotasot ovat karkeasti kaksinkertaiset esitettyihin minimitasoihin nähden. Myös liikennepolttoaineissa olemme kärkipään verottajia.
Sähkön kulutusveron osalta asia on helpompi, kun useimmat maat verottavat jo nyt sähköä vaaditulla tasolla tai sen yli. Suomessa kotitalouksien sähkövero on 30-kertainen vaadittuun tasoon nähden ja teollisuudenkin yli 10-kertainen. Komission perusajatus on, että päästökauppa rasittaa riittävästi sähkön hintaa ja ohjaa päästöttömyyteen, kun taas kulutusvero voi olla hyvin pieni fiskaalinen vero tai jopa nolla lämmityssähköllä.
Kansalaisnäkökulma on komission esityksessä vahvasti huomioitu. Esitys lähtee siitä, että jokapäiväinen lämmitys on tärkeää turvata kaikille kansalaisille siinä missä ravintokin. Sen mukaan kotitalouksien lämmitykseen käytettävät polttoaineet ja sähkö voidaan vapauttaa kokonaan energiaverosta.
Useissa EU:n jäsenmaissa tavoitellaan verotuksen painopisteen siirtämistä työn ja tuotannon verottamisesta kulutuksen verotukseen. Ottaen huomioon EU-maiden nykyisen energiaverotuksen keskimääräisen tason esitys tukee hyvin tätä tavoitetta.
EU-maista ainoastaan Suomi ja Irlanti käyttävät merkittävässä määrin turvetta ja sen merkitys energiaomavaraisuudelle, taloudelle ja työllisyydelle on huomattava. Esityksen mukaan turpeen verotus jää kokonaan kansallisesti päätettäväksi, mikä on tärkeää Suomen kannalta. Puulle ja muulle biomassalle sovelletaan vain pientä energiakomponenttia, eikä sitä veroteta päästöjen perusteella lainkaan.
Suomen uuden hallituksen tulisi ohjelmassaan ottaa huomioon kaikki komission energiaveroesityksen keskeiset linjaukset:
• Kotitalouksien sähköön ja lämmitykseen liittyvää kokonaisverotusta ei tule korottaa vaan pikemminkin laskea.
• Verorakennetta tulee kehittää ympäristöohjaavuuden lisäämiseksi niin, että hiilidioksidikomponentin suuruutta tuntuvasti kasvatetaan ja energiakomponentin vastaavasti alennetaan.
• Hiilidioksidivero poistetaan päästökauppaan kuuluvilta toiminnoilta kohtuuttoman rasituksen ja päällekkäisen ohjauksen välttämiseksi.
• Sähkön ja kaukolämmön tuotantoa ei rasiteta nykyisten verojen lisäksi enää uusilla veroilla.
Lisätietoja:
Johtaja Pertti Salminen, p. 040 5696 996




